Tekstit

Härkäviikkojen vapaus!

Kuva
Ryötönperän härkäviikot tarkoittavat sitä, että on tilattu polttopuita ja paskakaivoauto umpilietesäiliön tyhjennys. Ne tarkoittavat myös sitä, että on saanut asettua arkeen kaikessa rauhassa flunssaisen juhlakauden jälkeen. On tuntunut mukavalta, vaikka ensin vallitsi pieni yksinäinen tyhjä haikeus. Se meni äkkiä töissä ohi ja olen ihmeekseni oikein viihtynyt tuolla tienkin päällä ajellessani ja radiota kuunnellessani. Olen osannut iltaisin tälläytyä telkkarin ääreen ihan niin kuin perusarjessa pitääkin, enkä ole vaatinut itseltäni sitä että pitäisi jotenkin koko ajan nautiskella. Lämpimät voileivät ja linssikeitto ovat maistuneet hyvältä, eikä aamuvuoroaamuina ole kiukuttanut yhtään nousta 5:30 laittamaan autoa lämpiämään ja keksimään työvaatteita ylle.


Töissä on puhuttu paljon eläimistä, ja minä saatan saada sen Liisa-koiran joskus hoitoon. Ihan mahtavaa vastaanottaa joskus tyttösusikoirakin kylään. Vaikka Virtasen kanssa etenin kyllä viime viikolla kun hän yhtäkkiä päätti, että o…

Suhteelliseen hiljaisuuteen.

Kuva
Tässä kun olen ollut vähän niin kuin pakkolomalla joulun työvuorojen jälkeisessä flunssassa, on ollut ihmeesti aikaa summailla tunnelmia ja vuotta, joka kohta päättyy. Olen aina ollut vuodenvaihteen ystävä - sen verran tykkään ihan symbolisistakin puhtaista pöydistä. Minusta on mukava kun almanakka kerran vuodessa tarjoaa sellaisen. Voin tehdä suunnitelmia. Tosin olen tunnettu suunnittelemisesta muutenkin, että sinänsä mikään ei muutu.
Meillä on sellainen Nuoruusryhmä, jota yhdistää siteet tänne maalle. Yhteisessä seitsemän tyypin whatsapp-viestiketjussamme vuosi sitten kyseltiin toistemme uudenvuodenlupauksia ja lueteltiin omiamme. Ilmoitin, ettei tipaton tammikuu ole minua varten ja tuskin alan kuntosalillakaan käydä, mutta juhlavasti kerroin aikovani pitää maallemuuttoagendaa tapetilla vuonna 2018. Ja kas - tässä minä nyt Ryötönperälle muuttaneena tätä kirjoitan. Kuumeessa, joten tuotokseni laatu saattaa tulla olemaan mitä tahansa - mutta muistoksi edes itselle.
Olisiko ensimmäine…

Seitsemäntenä päivänä

Kuva
Joulukuu ei sillä tavalla tullut yllättäen, että heti ensimmäisenä päivänä oli ne kuuluisat naapuruston pikkujoulut täällä minun torpassani. Sitä varten oli kiva vähän tössätä, kun kerrankin tuli yleisöä. Koska minulta oltiin tilattu lähinnä glögit ja muut hoitivat ruokapuolen, niin aikomuksena oli tietenkin siivota koko talo esittelykelpoiseen kuntoon. Mutta aloinkin leipoa tuvan järjestelyn ja pöytäliinojen valitsemisen jälkeen piparkakkuja. Teki mieli testata niitä sellaisia naistenlehdissä mainostettuja pikkuvuoissa paistettuja torttuja, joihin tulee täytteeksi homejuustosössöä.
Murusiksihan se meni, kun irrottelin paistunutta valmistaikinaa kummitädin perintöleivosvuoista. Lyhyt päivä oli aika kaunis ja kuulas, illasta tulossa mukava - niin en jaksanut hermostua, vaan leivoin lopun taikinan tavallisilla muoteilla. Pieniä sydämiä ja isoja. Pienet paloivat tietenkin. Isoihin tein grillitikulla reikiä, koska oli koristeluvisio. Kesken kaiken tulivat joutsenet.
Neljän hengen perhe l…

Enkä enää pelännyt.

Kuva
Alkoi pitkästä aikaa tuulla ja lauhtua. On äkkiä tallennettava ylös talveen siirtymisen tunnelmat, vaikka melkein täytyisi toisella kädellä pitää kiinni takanluukusta. Se meinaa loksahtaa auki tuulenpuuskassa, vaikkei ole edes myrsky. Tuulee vaan. Savun hajua ilmaantui sisälle, mutta kun äsken kävin ulkona patsastelemassa, niin tarkistin että kyllä se pääasiallinen savu piipusta kumminkin tulee. Ehkä hormi on vaan yllättynyt säätilan muutoksen vaikutuksesta, oli ehtinyt jo tottua tyyneen pikkupakkaseen, jossa ihan idyllisesti vain savu leijaili taivaisiin juuri niin kuin pitääkin.
Olen aina tykännyt puiden polton kodikkaasta haisusta, vaikka näin keski-ikäistyen olenkin muuttunut käytännön asioissa nuoruutta säikymmäksi. Niin että sisälle tussahtava savukin saa säikähtämään. Puhumattakaan havupuiden polton räiskynnästä - syy siihen, miksi pidän tulia takan lasiluukut kiinni. Toisaalta - en pelkää enää kummituksia tai sensellaista. Että jotain rationaalisuutta se ikä ja kokemus sentää…

Ettei kärpänen hoksaisi kuutamoa.

Kuva
On ollut hilpeää draamaa - ainakin jälkikäteen ajatellen. Nimittäin kärpänen. Naapurilla sellainen oli löytänyt sisälle viimeisissä lokakuun lämpimissä sumusäissä ja viihtynyt keittiön kattolampun luona pörräämässä monta harmaata päivää valonlähteestä iloiten. Kunnes oli uupunut ja löytynyt keskeltä pöytää menehtyneenä. Kärpästen aika alkaa tältä vuodelta olla vissiin ohi, todettiin. Niin kuin ovat loppuneet myös laineiden liplatuksen kuuntelemisen kelit. Sunnuntaina minä sitä äänimaailmaa mieleeni talletin vasiten lämmittämällä päiväsaunan, sillä edellisestä rantatunnelmoinnista oli jo viikko.
Autuaan tietämätön olin silloin vielä omasta kotikärpäsestäni. Hän riemastui sitä rantasaunaa seuraavana yönä liiterin seinään virittämästäni sesonkivaloasetelmasta. Jouluvaloista tuntuu vielä liian aikaiselta puhua. Olin nimittäin vapaalauantainani puunkannon palkinnoksi keksinyt tehdä vähän tunnelmaa pihapiiriin, ja koska Motonetin alelaarista hankkimani valonauhan johto ei riittänyt liiter…

Hieman viisautta.

Kuva
Olen viipynyt täällä jo niin kauan, että kirjaston kirjat ovat myöhässä. Aika ei pysähtynytkään maalla, vaikka jotain sellaista ehkä kuvittelin. Mökkiläisenä se aina pysähtyi. Tällaisia terveisiä ihan ensi käteen muille luonnon keskelle muutosta haaveileville. Metsäneläinten kiire tarttuu juuri kun on kuvitellut päässeensä eroon kaupunkilaisesta hektisestä mielenlaadusta. On tunne, että koko ajan on varauduttava kaikkeen - nyt ensi hädässä talveen, mutta varmuuden vuoksi kaikkeen muuhunkin.  
Jäätävään tihkuun. Pakkaseen. Lumeen. Pysähtyneisyyteen. Myrskyyn. Loputtomaan (ihanaan) sumuun, josta uutisoitiin betoninharmaana. Sitä se ei täällä ole. On sellaisia vaatimattoman eleettömiä kauniin sävyjä maisemassa vieläkin, ja niitä on ollut melkein syntisen ihanaa ihailla samalla kun olen saanut kaupungista viestejä, miten on ankean harmaata. Minä kyllä muistan sen. Muistan myös senkin - tietenkin - miten katuvalojen alla tuntui joskus kotoisalta, useimmiten ei. Koska oli se äänimaailmakin…