Pitkä lyhyt toukokuu.


Näin ruskeaa oli vielä puolitoista viikkoa sitten! Tämän kuvan nimi on Uudisraivaajat.

Koskaan ennen ei ole toukokuu ollut näin lyhyt. Toisaalta pitkä, koska tuntuu siltä että jokaisen päivän on täytynyt olla täynnä elämää, sillä muuten en olisi mitenkään voinut ehtiä kaikkea. On sekä tekemisiä että kokemisia alla, yksi lomaviikkokin, jonka aikana vaihtui vuodenaika keväästä kesäksi. Ihan hipoo kiitollisuutta tunne siitä, että sain olla täällä ja vieläpä vapaalla sen kokemassa. Samaan aikaan oli ystäväni Matrikkelitaiteilija Helsingistä kylässä ja puuhasteltiin pihalla kaiket päivät. Lämmitettiin jokaisena iltana rantasauna, vielä lähtösunnuntainakin iltapäivälöylyt viikko sitten. Kun sen jälkeen ajeltiin Seinäjoelle - minä en ollut moneen päivään poistunut kotoa ollenkaan - niin todettiin, että tuomien kukinta oli naapuripitäjässä alkanut ja teiden varsien metsä ihan vihreä jo. Nyt tuomi kukkii minunkin pihassani. 

Kun ajelin yksin takaisin, näin vihdoinkin hirviä. Olen toivonut suureläinhavaintoja. En tietenkään ajotiellä, mutta tämä kokemus oli hyvä ja seesteinen - ei jäänyt hirvikolarikammoa, mikä on erityisen tärkeää. Miten olisi voinutkaan, sillä niin leppoisasti pitkällä suoralla yhden bussipysäkin kohdalla kolme ylivuotista vasaa keskenään seisoskelivat ja lopulta päättivät ylittää tien. Päättelin, että olivat menossa läheisen järven rantaan juomaan, sillä lämpöaalto oli vielä päällä ja ilma kuivan paahteinen. Mennessään ehkä manasivat emojansa, jotka olivat antaneet lähtöpassit kotoa, että tulee tilaa uusille vasoille. Minulla oli kamerakin mukana, mutta vaikka seisautin auton samalle pysäkille, en ehtinyt olla tarpeeksi nopea edes heidän verkkaiseen tahtiinsa suhteutettuna. Hieno muisto silti jäi, eikä enää kaduttanut yhtään että olin luvannut ajella sunnuntai-iltana niinkin kauas, jotta ystävä pääsee kätevästi ilman junanvaihtoja kotiinsa.

Mutta on täällä ihan omassakin elinpiirissä villieläinelämää lintujen ja oravien lisäksi. Nimittäin iltamajava. Hän jeesailee rantaviivalle puunkaadosta jääneen ryteikön kanssa ja ottaa sieltä aina oksankarahkan kerrallaan kaluttavakseen. Jos sattuu saunomaan vasta auringonlaskun aikaan, niin melkeinpä väistämättä hänet näkee. Hän ui hissukseen keppipaikalleen ja saattaa joskus tehdä kunniakierroksen minunkin uinti"altaassa" ihan tässä rannassa. Silloin kannattaa olla ihan hiljaa, ja meillä puhutaankin saunalla tarvittaessa viittomakieltä jos meitä on useampi saunoja, niin kuin majavailtoina on ollut. Arkisauna tulee lämmitettyä aikaisemmin, joten lättähäntäystävän näkeminen liittyy aina tavallaan juhlailtaan ja pyhältä hetkeltä se kieltämättä tuntuukin.


Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli takatalvi.

Villiluontokappaleiden havainnoinnin lisäksi olen vihdoinkin poikennut yhden koulutuspäiväretken yhteydessä työkaverin luona kartoittamassa kaikki hänen kotieläimensä - silläkin silmällä että menen joskus ihan opettelemaan niiden hoitoa. Minulla onkin siihen sopivat lomittajalappuhaalarit, joita käytän aina Virtasen kanssa treenaillessani. Ne ovat kyllä hellesäähän hieman paksut, mutta kangas on hyvää ja tukevaa tummansinistä, hieman liukastakin, niin että jos haluaa - voi kuolat ja kurat helposti huuhdella pois. Minä olen pitänyt toistaiseksi haalarit katu-uskottavina likatöhnineen ja käynyt kerran jopa apteekissa ne päällä ostamassa kyypakkauksen, aurinkorasvaa ja ripsiväriä. 

En ole koskaan ennen lääppinyt hevosta niin läheltä kuin työkaverin luona. Silitin lämmintä kaulaa ihan itku kurkussa melkein ja tein pari lettiä harjaan. Teki mieli jäädä siihen nojailemaan loppuiäksi. Minä tykkään jo nyt hänen persoonastaan, sillä hän on jotenkin koomisen inhimillinen ja varsinainen hevosiin liittämäni ylväys ehkä hieman loistelee poissaolollaan. Syötiin porkkanaa hänen ja pikkuisen leikkisän ponin kanssa - ovat erottamaton mainio pari, ja poni siirrettiin hetkeksi pois tieltä että minä sain rauhoittua hevoskokemukseen. Hän meni siksi aikaa puuhastelemaan isännän kanssa toiselle puolelle pihaa, ja oli mielestäni varsin koiramainen tutkiessaan siellä, että mitä ihminen oikein kertakaikkiaan tekee.

Lampaiden häntien läpätys vei sydämeni tietenkin. Vaikka kuinka yrittivät olla ihan viileinä kun niitä rapsuttelin, niin häntien villi elehdintä paljasti että tuntui ihanalta kun ihminen tunki sormet turkkiin ja kyhnytti. Heille oli tulossa ihan lähipäivinä keritsijä hoitelemaan kuontalot kesäkuntoon ja olin iloinen, että sain tavata heidät näin palloturkkisinakin. Oli ruskeita, valkoisia ja mustia. Jokaisella oma persoonansa, kertoi työkaveri. Rescue-Ulla on kuulemma tuulellakäyvä. Silloin oli hyvä päivä ja hän tuli minullekin esittelemään otsalle talven aikana kasvattamaansa hienoa kiehkuraa, joka oli määrä säästää keritsemiseltä. Lampaat lompsivat luokseni ihan rauhallisina, vaikka työkaveri oli varoittanut että saattaa vieras ihminen ensin aiheuttaa laumahysterian, jota ei sitten tullutkaan. Olenkohan minä lammaskuiskaaja?

Enkä voinut olla nauramatta silkkikukon heltalle. Se näytti ihan ruttuiselta raparperinlehden alulta. Tai vähän tippaleivältä. En mitenkään pilkkanauranut tietenkään, vaan ystävällisesti koitin kehua häntä ja kolmen kanan parveaan. Yhdellä silkkikanoista oli ollut kurkku käheänä ja työkaveri oli keittänyt hänelle kaurapuuroa, jossa oli hunajaa. Oli parantunut. Toisella puolella pihaa oli aapiskukon ja maatiaiskanojen koti, ja minunkin alkoi tehdä mieli pientä kanalaa. Hirveän kodikasta jotenkin. Hiirihommiin palkatut kaksi kissaa seurasivat minua vain etäältä, enkä mennyt heitä häiriköimään vaikka mieli tekikin. Sitten kun tulen tutummaksi, niin saan heistäkin ehkä kaverit.

Osan koirista olinkin jo tavannut kun niitä oli kerran mukana töissä. Mutta tällä kerralla tein erityistuttavuutta persoonallisen Sylvin kanssa. Hänet otettiin vallan erikseen, enkä ole muuten koskaan ennen halaillut kypsään ikään ehtinyttä bernhardilaiskoiraa (Miten herranjestas tuon rodun nimi oikeasti kirjoitetaan!?). Valtavan kokoinen otus! Mutta ihana. Minä likistelin ja ihailin Sylviä ihan estoitta ja hän olisi tullut syliin jos olisi mahtunut. Suunniteltiin, että kesällä kyllä otetaan niityllä ja heidän rannassaan voimauttavia valokuvia olkihatut päässä molemmilla. Sylvi - jolla on omat känkkäränkkänsäkin välillä - oli kuulemma vielä illallakin hyvällä tuulella kun sai vieraan erityishuomiota, ja tiedän jo nyt että minulla on siinäkin uusi ystävä. Ihanaa.

Sinivuokkoja oli paljon. Ne ovat jo lakastuneet. Nyt kukkivat valkovuokot ja ketunleivät.

Yhden lomapäivän pidin täysin savottavapaana. Olin kyllä ensin työvermeet päällä aamulla pihalla, mutta iski jo ennakkoon pieni työuupumus. Välillä on tullut vähän ajatuksissa ahnehdittua maisemointiurakoita ja siitä saa pahimmillaan aikaiseksi turhautuneen väsymyksen. Niin olen opetellut hieman tärkeysjärjestystä ja yrittänyt muistaa, ettei minun juuri nyt tarvitse saada koko tonttia paraatikuntoon - ja että syksyllä on hyvää aikaa jatkaa sitä. Naapurillekin eilen totesin, että taidan siirtyä siihen vaiheeseen että annan kesäluonnolle hetkeksi vallan ja koitan pitää vain akuutin pihapiirin ja hyötyviljelykset kuosissa. Heti vapautui energiaa ja tuli hyvä mieli, kun sellaisen päätöksen tein. Olin siinä miettiessäni harvennellut vähän raparperipenkkiä ja vein naapuriin piirakkavarsia.

Siitä savottavapaasta päivästä tulikin sitten oikein hyvä. Lähdin nopeasta päätöksestä ensin kirpparikierrokselle pitkästä aikaa ja siitä sitten Virtasen luokse jatkamaan portaalla istumisen harjoittelua. Ei meinaa malttaa olla paikoillaan se eläin, niin meillä on tällainen treeni kesken ja siihen liittyy myös turkin harjaus sekä onnettomuusriskien hillitseminen pois hellyydenosoituksista. Olemme edenneet hyvin. Ei voi olla vekkuli susikoira suloisempi kuin malttaessaan pysähtyä hetkeksi korvat suipollaan rapsutukseen. Ja osaa nykyään lempeästi nuolaista naamaa ilman että on pelkoa hampaiden kalahtamisesta yhteen. Minulle on jo ehdotettu että menisin kahdestaan hänen kanssaan oikeisiin koiratreeneihin, mutta mihin me sellaista tarvitaan.

Kirppareilla lähti vähän mopo käsistä. Kevät on tuonut mukanaan innon kerätä aina joku kukkanen tai oksa maljakkoon. Löysin ihanan yhdenkukanmaljakon (saattaa olla suorastaan jotain design-lasia) ja siitä se sitten lähti. Kotiin palatessani takapenkillä oli neljä erilaista lasimaljakkoa pienille sommitelmille. Kaksi viinilasia täydentämään kokoelmiani. Hiirikastelukannu. Kahden kupin pressokahvipannu sekä erityisen hieno Peppi Pitkätossu -muki. Saaristolaishenkinen palmikkoneule, joka on jo ollut kovassa käytössä aamuvillapaitana kun olen ajellut töihin. Olin ihan uudistunut ihminen kaikkien löydösteni ansiosta, mikä kyllä tuntui jotenkin vähän hassulta mutta annoin tunteen jäädä, koska en halunnut sitä fiilistä väheksyäkään.

Kaksi somaa kirpparikesäpaitaa ovat vielä tuvassa vain koristeina.

Minulla on työpäiviin alkanut liittyä uusi rituaali. Tai kyllä se vapaapäiviinkin liittyy. Käyn kiertämässä kaikki viljelmät sekä monivuotiset hyötykasvit. Kumpiakaan ei vielä ole paljon - tullaan varmaan istuttelemaan ja viljelemään vielä lisää. Tomaatit ja Pirkka-suippopaprikat on nyt siirretty kasvihuoneeseen ja niitä tulee tervehtiä useita kertoja vuorokaudessa. Viljelylaari sai uuden sijainnin ja on kiva kun tulee tallustettua sillekin puolelle tonttia joka päivä tarkistamaan joko retiisit ja pinaatit ovat alkaneet kasvaa. Takarivissä on pensaspapua ja keskellä töröttää salaatin naatti, joka on alkanut jo pukata uutta lehteä. Vanhaa kasvimaata kun tutkin, niin piparjuuri on sittenkin lähtenyt leviämään ja sille olen kitkenyt etumatkaa rikkaruohoilta, sillä maa on muuten aika kesannolla edelleenkin. Muutama vahinkovalkosipuli edellisiltä vuosilta jääneinä pönöttää siellä täällä - myös talon edustalla. Raparperipenkkikin on tänä vuonna ehtinyt saada erityishuomiotani, ja pian voin keittää ensimmäisen mehunkin.

Valurautakylpyammeeseen istutin auringonkukkaa. Niitä kun käy tsekkailemassa niin voi samalla ihailla, miten liiterin seinän linnunpöntöissä on hieman elämää. Kirjosieppoperhe asuu siellä ja sinitiaiset ovat tehneet kodin ensimmäistä kertaa minun askartelemaani pönttöön, jonka päällä vain on perinteisesti ollut rastaan pesä. Linnut tuntuvat tottuneen aika hyvin ihmisen liikehdintään ja kerran sanoin kirjosiepolle koivuun, ettei nyt vaan kaki minun päähän kun siivosin raparperipenkkiä siinä alla.

Kesäkukkiinkin olen sortunut paikallisessa kasvihuonekaupassa. Aina ennen olen ajatellut ettei täällä mitään ostokukkia tarvita kun on luonto ympärillä, mutta kyllä se sittenkin saa pihapiirä vielä asutumman ja kodikkaamman näköiseksi kun on muutama ikään kuin istutuskin somistamassa. Varsinkin nyt kun niittykukat eivät ihan vielä kuki. Akileijaa tulee onneksi paljon! Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen nyt on ollut myös aikaa ehtiä ohjaamaan humala kiipeämään salkoonsa, kun olen täällä senkin kasvua seuraamassa. Ei tarvitse sitten loppukesällä riipiä sitä pitkin maata ja villivadelmapuskia.

Tänään on sade- ja saunapäivä. Minä puen kohta kurapuvun päälle ja lähden tekemään pihakierrosta. Ulkona on ihanan vihreää eikä edes tuule paljon. Minulla olisi vielä vaikka mitä kerrottavaa, mutta nyt kyllä pitää päästä jo pihalle. Voisin vuolaasti löpistä esimerkiksi ensimmäisestä kampaajakäynnistäni täällä maalla, ja sielläkin puhuttiin kalastuksesta ja siitä miten kampaajani oli tilannut vieheitä netistä. Minunkin pitäisi hankkia pari kaislikkoon sopivaa viehettä lisää, sen verran olisi maltettava käydä jossain urheilukaupassa kun en ole vielä oikein nettikauppoihin itseäni osannut totuttaa.

Toukokuu jatkuu onneksi vielä viikon! Tämä on suosikkivuodenaikani ja on tunne, etten saisi hukata hetkeäkään.



Mä haluun olla vanha
Mä haluun olla vaari
En mä haluu olla nuori
Ku en mä osaa olla nuorekas

Mä haluun keinutuolin
Mä haluun tohvelit jalkaan
En mä haluu olla uutuus
Haluun kauniisti kuihtuu

Pue mut villapaitaan
Vie mut meren ääreen
En mä tiiä onks mul lapsenlapsii
Mut silti riitän ja sanon sen ääneen

Mä haluun et mul on lämmin
Mut en mä haluu säälii

Monta kertaa oon kiertänyt auringon
Silti kaikki viel edessä on
En vielä osaakaan siitä kiitää
Kun monta kertaa oon kiertänyt auringon
Kun kaiken oon nähnyt niin tärkeintä on et
Oot siinä silloinkin, se riittää

Mä haluun olla vanha
Mä haluun olla vaari
En mä haluu olla keski-
Ikänen, mä haluun suoraan maaliin

Mä haluun seinäkellon
Valokuvat albumiin
Haluun pistää hanskat naulaan
Haluun kuolemalle nauraa

Mä haluun olla viisas
Niinku vanha kansa
Mä haluun et mun mökissä
Asuu rakkaus ja rauha

(Ote uudesta lempibiisistäni, kuuntele: Keko Salata: Vanha.

Iltamajava:

Kommentit

  1. Jotenki musta tuntuu, että sä osaat elää hetkes ja nauttia siitä. Se on ihaaltavaa eikä siihen moni pysty.

    Ja ahkeraki sä oot! Mä en töitten lisäksi jaksa (= viitti) teherä enää mitää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Armoa tai ruusu

Avaimenreiästä tuulee.

Kiviäkin tulee näkyviin.