Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Jääpuikotkin vinossa.

Kuva
Hankin kaksi paria puutarhahanskoja kevääksi. Vielä ovat liian kylmät, joten ihailen vain. Ja odotan. Oli hyvä sattuma, kun olin vapaalla ensimmäisen Föhn-tuulen osuttua tännekin. Ihan vaikka tiesi, että oli vasta helmikuun puoliväli, niin sitä saattoi kuitenkin antaa kevätmielelle vallan ja melkein heti aamusta sytytin tulet rantasaunalle. En sentään - tein sen vasta puolenpäivän aikoihin. Sitä ennen olin rymsteerannut siellä huonekaluja ja lakaissut vähän. Päättänyt että vettä ja riepua edellyttävä siivous siirtyy oikeaan kevääseen. Käynyt aitassa tontin toisessa päässä kanniskellen sieltä muun muassa yhden jalkalampun rantaan. Julistanut terassikauden avatuksi syntisellä kello kahdentoista minttuliköörillä. Minä sitä likööriä yleensä harrasta, mutta pakkasilla teki kerran mieli minttukaakaota ja siitä sitä sitten jäi. Äkkimakeaa, mutta asiansa ajaa. Olen haalinut vuosien varrella - alkaa tuntea itsensä vanhaksi - niin paljon söpöjä liköörilaseja kirppareilta ja perikunnis

Jyväjemmari pitkästyy.

Kuva
Ryhtimaan lumen alla kevättä odottaa viisi valkosipulia vain. Mietin, että minkähänlaisen kuvan olen vahingossa itsestäni antanut töissä täällä maalla. Nimittäin kun yhtenä päivänä huokaisin asiakkaalle, että kyllä alkaa olla pieni talvikyllästyminen, niin sain vastaukseksi ihmettelevän "Ai sulla vai?!" Ihan alkoi naurattaa, että en minä nyt sentään niin paljon tätä kaikkea koko ajan rakasta, etten kaipaisi esimerkiksi kevättä. Että ei ole jokainen hetki idyllinen. Ei esimerkiksi aamuöinen huolivire kun herään miettimään, miten selviän kymmenien senttien lumisateen jälkeen pöllyn läpi parikymmentä kilometriä töihin.  Kaikkihan sen tietää, että yöllä huolet tuntuvat suuremmilta kuin päivällä. Ja niinhän se on, miksei sitä voi pää tyynyssä ikinä muistaa. Minusta on kasvanut hyvä talvikuski, mutta ajattelin tehdä jonnekin valituksen hysteerisistä lööpeistä. Niitä kun vaikka yöllä murehtiessaan selaa, niin alkaa pelätä kaikkea. Alkaa olla myräkkä sanana jo vähän kulu