HARAVANPYÖRÄ

Tässä kun olen ollut vähän niin kuin pakkolomalla joulun työvuorojen jälkeisessä flunssassa, on ollut ihmeesti aikaa summailla tunnelmia ja vuotta, joka kohta päättyy. Olen aina ollut vuodenvaihteen ystävä - sen verran tykkään ihan symbolisistakin puhtaista pöydistä. Minusta on mukava kun almanakka kerran vuodessa tarjoaa sellaisen. Voin tehdä suunnitelmia. Tosin olen tunnettu suunnittelemisesta muutenkin, että sinänsä mikään ei muutu. Meillä on sellainen Nuoruusryhmä, jota yhdistää siteet tänne maalle. Yhteisessä seitsemän tyypin whatsapp-viestiketjussamme vuosi sitten kyseltiin toistemme uudenvuodenlupauksia ja lueteltiin omiamme. Ilmoitin, ettei tipaton tammikuu ole minua varten ja tuskin alan kuntosalillakaan käydä, mutta juhlavasti kerroin aikovani pitää maallemuuttoagendaa tapetilla vuonna 2018. Ja kas - tässä minä nyt Ryötönperälle muuttaneena tätä kirjoitan. Kuumeessa, joten tuotokseni laatu saattaa tulla olemaan mitä tahansa - mutta muistoksi edes itselle. Olisi

Joulukuu ei sillä tavalla tullut yllättäen, että heti ensimmäisenä päivänä oli ne kuuluisat naapuruston pikkujoulut täällä minun torpassani. Sitä varten oli kiva vähän tössätä , kun kerrankin tuli yleisöä. Koska minulta oltiin tilattu lähinnä glögit ja muut hoitivat ruokapuolen, niin aikomuksena oli tietenkin siivota koko talo esittelykelpoiseen kuntoon. Mutta aloinkin leipoa tuvan järjestelyn ja pöytäliinojen valitsemisen jälkeen piparkakkuja. Teki mieli testata niitä sellaisia naistenlehdissä mainostettuja pikkuvuoissa paistettuja torttuja, joihin tulee täytteeksi homejuustosössöä. Murusiksihan se meni, kun irrottelin paistunutta valmistaikinaa kummitädin perintöleivosvuoista. Lyhyt päivä oli aika kaunis ja kuulas, illasta tulossa mukava - niin en jaksanut hermostua, vaan leivoin lopun taikinan tavallisilla muoteilla. Pieniä sydämiä ja isoja. Pienet paloivat tietenkin. Isoihin tein grillitikulla reikiä, koska oli koristeluvisio. Kesken kaiken tulivat joutsenet. Neljän he