Paikallista merkitystä

Lempiesineeni pääsi paikalleen rantasaunaan.


Huomenna on maanantai ja minä menen töihin. Iltavuoroon uuteen työpaikkaan, ja pääsen puoli kymmeneltä ajelemaan takaisin mökille kotiin. Koska jatkan tielläni henkisessä hommassa, en voi koskaan täällä - enkä haluaisikaan - kertoa tasan tarkkaan, mitä itse työmaalle kuuluu. Vaitiolovelvollisuus. Olen pohtinut mielessäni, että jännä saada entisenä mökkiläisenä uudenlaista paikallista merkitystä kun alan toteuttaa itseäni täkäläisessä maastossa myös ammatillisesti. Tykkään kovasti ajatuksesta. Hirveästi opittavaa ja annettavaa. 

Tänä aamuna oli pakkasta. Kymmenen päivän sääennuste lupaa onneksi armollista keliä maallemuuttajalle. Lämpenee. Nostin talvirenkaat autonperästä aittaan. Naapurin leskirouvan kanssa todettiin, että mahtavaa kun vielä ei ole kaamos ja lehtiäkin on puissa. Pohdittiin, että tokko haravoinnilla niin kiire on -vaikka voihan sitä ilokseen pihamaalla rapistella. Kadehdin vähän hänen aurinkoista tonttiaan, kun omani on korkean metsän saartama, eikä ole liikaa aurinkopaikkoja paistateltavaksi poutasäälläkään tässä matalan valon vuodenajassa. Paitsi rannassa loppupäivästä ennen pimeää. Tänään tuntui kylmältä, piti etsiä pipo vaikkei juuri tuullutkaan.

Viikonlopun illat olivat tähtikirkkaita. Melkein ei tehnyt mieli sytyttää pihavalojakaan, mutta kyllä minä ne silti hetkeksi laitoin päälle, kun kerran tuli kuukausi sitten vaihdettua kaikkiin lamput. Mukava oli saunalta tepastella kun näki kulkea. Ihan nauratti eilen ajatus vastarannan asukkaista, kuinka toteavat lauantai-iltana että jaahas, siellä on Ryötönperällä syyskinkerit, kun on oikein paraativalaistus. Eivät vielä tiedä, että tänne on tultu jäämään. Saattaa olla jonain arki-iltanakin kaikki lamput kaakossa, jos alan viettää piha-aikaa iltaisin.

Tuparipatalappu naapurilta.


Kun ajoin Helsingistä Ryötönperälle torstaina, olin päättänyt ottaa rennon asenteen. Se onnistui Kangasalasta eteenpäin. Korvien suhina ja päänsärky alkoi laantua, ja Oriveden liikenneympyräremonttien jälkeen päätin, että nyt voipi alkaa hengittää. Menin leipomon kahvilaan syömään lihapiirakan ja sen jälkeen viereiselle kirpputorille. Yritin olla nopea, mutta ostin neljä asiaa: Itsenäisyyttäni symboloivan kahvimukin, turkoosin juomalasin, vanhan keittiöpyyhkeen, koska siinä luki "Eva"". Naispärjääjyyttä kunnioitti se. Ja sitten vielä Eppu Normaalista kertovan kirjan, koska meillähän on Nuoruusystävän kanssa täällä se biisiharrastus. Musiikkialan kirjoja ei siis koskaan ole liikaa.

Perjantaiaamuna satoi. Olin raivostuttavan aamuvirkku ja nousin kuuden jälkeen pimeään. En saanut tietokonetta yhdistettyä aamutelkkariin - jokin HDMI-pulma - joten radion kanssa olin yksin maailmassa. Aika tuntui pitkältä. Odottelin että kirjasto aukeaa puolilta päivin. Askartelin Nuoruusystävälle Miesluolaan syntymäpäivälahjaksi tyttökalenteria (isoäidin vanhoista muotilehdistä löytyi hauskoja kuvia) ja kulutin aikaa. Huvitti itseänikin, että ensimmäisenä aamuna asukkaana minulla on muuttokuorma purkamatta ja tupa vaan sotkeentuu lisää paperisilpusta. Sotkussa on edelleenkin. Siivoan viimeistään jouluksi, nyt on niin ihanat ulkoilukelit.

Menee tovi sen käsittämiseen, että asetun tänne. Telkkäkin onneksi hosuu vielä.


Semmoista se on elämä, kuten naapurin leskirouva aina sanoo. Hän on alkanut jo suunnitella pikkujouluja muiden naapureiden kanssa. Ja pitää myös ehdottoman tärkeänä, että alan tutustua toisiin kyläläisiin paremmin. Sen takiahan minä sen kirjastokortinkin menin perjantaina hankkimaan. Että lainaan Katajamäkeläiset-sarjaa, jota muutkin täällä lukevat. Pääsen samantien piireihin ja on sään lisäksi yksi puheenaihe enemmän. Kirjastolla on erityiset pienet aukioloajat, mutta siellä on pinkoodisysteemi, jolla voi mennä asioimaan itsekseen koska vain! Ihmeellistä! 

Jos lehtienlukusalissa on ovi kiinni, se ei kuulemma ole kuitenkaan lukossa - ihan saan mennä. Tuli tosi mukavasti tervetullut olo.

Minä valitsin sinisen kirjastokortin. Pinkki oli selvästikin ollut suosittu, ja kolmas vaihtoehto - oranssi - oli minulle liiankin tuttu kaupungin bussikortista. Sen minä laitoin jo lipaston laatikkoon lepäämään, viimeinen kausipäivä oli keskiviikkona 3.10 - enkä minä ihan hetkeen ajatellut pääkaupunkiseudun bussiliikennettä tarvita. Mitenkään cityelämää väheksymättä, niin hyvältä tuntuu ajatus siitä että jurnutus punaisessa aallossa on hetkeksi ohi. Sörnäinen ja Hakaniementori pärjäävät hyvin ilman minun jokapäiväistä ohikulkuani. Samoin tekevät Kolmen sepän patsas ja Ruttopuisto.

Kuorman purkamisen sijasta siivosin kasvihuoneen.


Minulla tulee olemaan keskiviikkona jo ensimmäinen vapaapäivä. Vuorotyöläisen pehmeä lasku. Tai nousu! Paitsi että on agendoja. Joko lähden sinne yhdelle tilalle hakemaan niitä metrisiä halkoja - kuulemma - TAI Tuuriin kauppalistan kanssa. Minä ajattelin, ettei tässä mikään kiire ole talviasioiden kanssa, mutta paikalliystävät ovat eri mieltä. Tarvitsen kaikenlaista, ja se hoidetaan kerralla. Paristoja otsalamppuun, auton sisälämmittimen, linnunsiemeniä ja mitä kaikkea sitä nyt olikaan. Pitää tehdä lista.

Tiistaina on kutsu aamuvuoron jälkeen leskirouvalle syömään ja raportoimaan, miten töissä meni ekat päivät. Hän kertoi eilen, että siirsi varastoon miehensä saappat portailta. Minä aikoinaan neuvoin niitä pitämään esillä asiattomien kävijöiden karkoittamiseksi. Nyt niitä ei kuulemma enää tarvita, kun minä olen tässä. Huvittaa ajatus, että nyt toistemme turvana ollaan, Seitsemän kilometrin päässä asuva Nuoruusystävä nauroi, että myrskyssä me naapurin kanssa törmätään mutkassa pimeässä kun juostaan puolin ja toisin turvaan.

Saappaista kirjoitin aikoinaan naapurille lahjalauluunkin, että "Portaalla suuret saappaat huokaa... nyt kun olet mennyt, alkaa taas pelottaa..". Sitä laulua ei tarvita enää. Paitsi muistoksi. Sitä ennen kirjoitin yhden kesäloman lopuksi, että "On Strömsö ohi ja kiinni puhelin.." No nytpä ei ole Strömsö ohi, vaan se vasta alkaa! Sain neuvoja, että en lämmittäisi joka ilta rantasaunaa, ettei glamour katoaisi. Alan ehkä peseytyä siellä vain vapaiden koittaessa. Minullahan on täällä myös huonosti toimiva suihku ja sähkösauna, joka on toistaiseksi varastona. 

Jäteasema on auki tiistaisin ja perjantaisin. Se pitää huomioida, että muistan alkaa viedä pois tavaraa. Kirjoja voi onneksi kierrättää marketin eteisessä ilmoitustaulun vasemmalla puolella. Minä aion heittää pois suurimman osan perikunnan kirjoista, joita on varmastikin tuhat. Eilen kierrätin niistä seitsemän. Sorruin ottamaan kierrätyspisteestä itselleni kaksi luettavaksi, joten miinukselle pääsin vain viiden verran. Jouni Inkala selvittää elämää ottamassani runokirjassa näin:

Almanakka auki, vielä sen sivut
hajalla kuten tulevat päivät mutta

kerran yhtä vettä, jäädyttyään ne
pitävät menneet. Lujana, kantavina.

Kauan on käveltävä kunnes
uppoaa nykyhetken lämpimään sulaan.

Hengittääkseen vettä, juodakseen
meren maatuvaa arkista ulappaa

silmillään, jotka eivät unohtaen
                   heti vajoa, uppoa.






Kommentit

  1. SInä toteutit monen suomalaisen toiveen...minunkin...muutit mökkin..:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sydäntalvi vielä edessä

Armoa tai ruusu

Avaimenreiästä tuulee.