Sydäntalvi vielä edessä



Kylänraitilla näytti vielä joululta. Lyhtypylväiden koristeet osoittivat tietä vanhan Matkahuollon pihalta päivään starttaaville koulubusseille. Tuntuu mukavalta, että linja-autot tuovat vielä elämää kylille, vaikka valtaväylä on imenyt mukaansa monta asiaa pois vanhasta keskustasta. Aamun valo alkoi muistuttaa kesäyötä, kun ajelin yövuorosta kotiin. Asfaltti oli vain vähän liukas. Vihdoinkin tulossa poutapäivä. Pysähdyin postilaatikolle, mikä huvittaa tehdä korkeintaan pari kertaa viikossa. Toisaalta, naapuri kiikuttaa usein uskollisesti mainoksetkin minulle kotiin saakka. Tällä perällä postiautonkin pyörähtäminen on merkkitapaus, mutta ei vielä minulle.

Tähän aikaan vuodesta vertaillaan sähkölaskuja, jos sellaisia on sattunut tulemaan. Nyt postilaatikossa oli kirje sukulaiselta. Se oli löytänyt perille, vaikka siinä oli vain minun ja kaupungin nimet. Ehkä asiaa auttoi, kun lähettäjäksi oli merkitty samansukuniminen ihminen kuin isoisäni oli. Pitäisi vihdoinkin vaihtaa oma nimeni Taatan tilalle postilaatikkoon. Viime vuonna siihen oli tulossa vielä kaksi nimeä, mutta nyt riittää että teetän kunnollisen nimilapun vain itselleni. Sitten täytyy etsiä pikaliima, ottaa se takintaskuun ja käydä liimaamassa. Tai jos ostaisikin kokonaan uuden postilaatikon. Punaisen vaikka. Saisivat puhuttavaa, kun erikoisuuden tavoittelussani erottautuisin vihreiden laatikoiden joukosta.

Toivoin vähän kutsua vaikka joihinkin iloisiin sukujuhliin - vaikken minä niihin yleensä mene, mutta nythän olen saattanut muuttua ihmisenä. Kuoressa oli kuitenkin vielä yksi osanottokortti suruun. Kaunis mustavalkoinen kuva kieloista, ja taas minä mietin että mitä näille korteille kuuluu tehdä vaikken ole niiden saajana ensimmäistä kertaa. Viime vuosikymmenellä kuoli liian monta ihmistä, eivätkä sen viimeiset viikot olleet yhtään armollisempia. Lähipiirissä oli menehtymisien lisäksi myös vakavia sairauksia tai niiden pysähdyttävää uhkaa. Aivan vilpittömästi toivon tietenkin, että tästä 20-luvusta tulee kevyempi. Usko siihen on vielä vähän kateissa, mutta ei kaukana varmaankaan. Enimmäkseen se taitaa riippua itsestä, vaikkei kaikkeen tosiaankaan voi vaikuttaa, mikä on taas opittu ja todistettu.

Hiiri kylpyhuoneessa palautti maallisiin ajatuksiin ja ilahdutti kun huomasin, että alkoi naurattaa se miten häntä puhuttelin. Tai siis miten ärjyin, että ei täällä ole hiiriä sisällä! Hän kääntyi pois. Lämpöaalto ja eilinen rankkasade on valuttanut melkein loputkin lumet ja sen alle rakennetut metsähiirien reitit maan sisälle ja luomakuntaa pyrkii taas taloon. Nyt on siimahännän agenda ollut erikoinen, sillä hän on tuonut pihalta sisälle jemmaan linnunsiemeniä. Niitä löytyy liian pitkään koskemattomina olleista vaatekasoista ja sohvalta, joka sekin oli möllöttänyt tovin hiljaisena ollessani hautajaisreissulla Helsingissä.

Ehkä alan nyt enemmän matkustaa kun löysin syksyllä kirpparilta tuon keltaisen laukun, joka tässä komeilee Seinäjoen asemalla.



Torpan lämpö kerääntyy yläkertaan ja sen pikkukammariin. Sinne on ihana hissutella päiväunille. Pitkästä aikaa aamuauringon valo kuulsi kaljun metsän takaa ja odotin vähän, että herään välillä oikein kirkkaisiinkin säteisiin. Mutta valo näytti samalta vielä neljänkin tunnin päästä kun heräsin ja keräsin perikunnan lukulasit, hiuslenksun ja kirjat yöpöydältä mukaani. Lukemistoon on nyt valikoitunut parikin mukavaa opusta nuoren miehen kasvukivuista, ja kummatkin on kirjoitettu nokkelan ja iloisen älykkömäiseen sävyyn. Saan niistä melkolailla hupia. Kiva huomata, että sitä voi pitkän tauon jälkeen innostua taas lukemisestakin. Ehkä se alkaa kanavoitua kirjoittamiseenkin.

Kahvin keittymistä odotellessani laitoin muutaman villapaidan pesukoneeseen ja toivoin, että suosikkineuleestani peseytyisivät pois loppuvuoden itkuiset punaviinitahrat. Pihalla oli vielä valoisaa ja tuuli tuntui pitkästä aikaa kylmän lisäksi kuivalta. Tekee hyvää klapipinoilleni, ja pianhan alkaa oikeastikin se aika kun kosteus haihtuu ulos tarkoituksella jätetyistä polttopuista. Kävin sulkemassa myrskyssä levälleen retkahtaneet kasvihuoneen ovet ja rannassa tarkistuskierrolla ihan vain huvin vuoksi. Teleskooppionget pitäisi pistää kasaan pois terassilta, ettei niihin kompastu.  

Huomenna, kun yövuorot ovat ohi, voisi päiväunien jälkeen lämmittää vaikka rantasaunankin. Ulkoilla siinä samalla. Nyt kun ei ole juuri luntakaan, voisi tehdä melkein risusavottaakin tai jotain muuta kivaa. Ruskeana ja roskaisena näyttäytyvä tanner antaa mielelle mahdollisuuden siirtyä keväisiinkin ajatuksiin ja pihasuunnitelmiin. Epätoivon sijasta jonkinlaista lohtua ja rauhaa kuitenkin tuo se todellisuus, että sydäntalvi on täällä vielä edessä.


"Ihmisistä ja paikoistakin muodostaa toisinaan ihanteellisia mielikuvia, joita muistot ja toiveet ajan myötä koristelevat. Niitä mielikuvia saattaa sitten vaalia kuukausia tai vuosia tajuamatta, että mielen taka-alalle pystytetty hauras rakennelma ei ehkä vastaakaan todellisuutta. Kaverin mökki, joka ei sovikaan lapsuuden mielikuvaan idyllisestä kesäpaikasta. Raitiovaunussa kohdattu elokuvatähti, joka onkin leikannut hiuksensa lyhyeksi.
          Tai Siperian-junassa tavattu ihastus, jonka lysähtäneen ryhdin ympärillä ei Vanhankaupungin päivänvalossa hehkukaan taianomainen aura.
          Hermostus valahti Veikon jalkoihin pari minuuttia ennen tapaamista. Mitä oikein teen, mitä tapahtuu, tästä tulee katastrofi, mitä tästä nyt seuraa ja pitääkö siitä kantaa vastuu, ja millainen? Ja sitten taas: viime hetken paniikki kuuluu asiaan, kohta tavataan ja tuntemukset hakeutuvat oikeisiin suhteisiin niin kuin nyt aina käy. Tapaan vain kaveria, kavereita pitää voida nähdä. Kohta se ilmestyy tuohon ja yllätyn kuinka luontevasti kaikki käy.
           Mutta ei käynyt. Veikko ja Elin kättelivät, tajusivat sitten halata, mutta kömpelösti. He yrittivät kääntää kiusallisuuden vitsiksi, vaikka eihän vitsi pakotettuna toimi vaan kääntyy itseään vastaan. Elinillä oli hammastahnaakin suupielessä, eikö se nyt yhtään ollut katsonut. Aivan kamalaa."

(Erkka Mykkänen, kirjasta Something not good, 2018)








Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Armoa tai ruusu

Kaatuuhan puita metsässäkin.