Odotan pyrstötiaisia.

On minulla välillä ollut yksinäistäkin, mutta ei vielä ihan ahdistukseksi saakka.


Eilen alkoi huolettaa, kun työkaveri avasi auton konepellin ja tuli huutelemaan, että Saaraa - tuukko vähän kattomaan... Ehdin ajatella, että tuohon minusta ei kyllä apua ole ja mietin miten uutena työkaverina sen - mitä edessä tulisikaan olemaan - parhaiten ja kasvot säilyttäen hoitaisin. Vielä on välillä vähän kömpelö olo, vaikka hyvin olenkin sopeutunut. Pistin jonkun kroksit jalkaan ja avasin ovea repliikki valmiina. Olin aikeissa muistuttaa, että Hep! Olenhan kertonut teille, että kaupungissa ei tarvittu menopeliä ja olen elvyttänyt ajotaitojani vasta pari viikkoa ja tankannut itsenäisesti siinä välissä kerran kaksi kertaa. On teknistä jännitystä ollut ihan tarpeeksi. Älä kysy minulta apua autoon, jonka takalasin pyyhintä en edes osaa laittaa pois päältä.

Olen siis käyttänyt myös työnantajan autoa. Aina kun vaihdan pitkiä valoja edestakaisin pimeässä, menee vilkutkin päälle. Loputonta vasemmalle - oikealle - vasemmalle -söhellystä! Hirvivaara tavallaan unohtuu siinä hetkessä, että onhan siinä puolensa. Hankala on ihailla yllättävän suurta puolikuuta samalla kun vilkku räpsyy ja nolottaa. Täällä ei kuitenkaan asuta ihan niin erämaassa, ettei olisi muuta liikennettä edes joskus. Kiusallista. Minua hävettää ja pahimmassa tapauksessa minua hävetään. Maalle muutossa on hintansa.

Mutta työkaveri olikin vain lisäämässä pissapoika-ainetta. Siellä oli kumarallaan auton sisällä osaava naisihminen ja minua tarvittiinkin ihan muuhun. Talitintti nimittäin räpelsi portaalla mahallaan, ja työkaveri oli hänen suhteensa epävarma ja siksi kutsui minut paikalle. Ensin ajattelin - ja näyttikin siltä - että lopettaahan se eläin pitää. Uskon kyllä "Luonto korjaa" -filosofiaan, mutta en ehdoin tahdoin halua kenenkään kärsimystä jatkaakaan, joten ilmoitin pää kylmänä sisäisesti nieleskellen, että minä voin tappaa tuon kyllä, pakkohan se on jos se ei tuosta lähde. Vähän äkäinen tintti oli käsissä.

Kyllä itseäkin ottaisi nuppiin, jos olisi männynneulanen juuttunut varpaaseen niin, että tepastelu olisi mahdotonta tai ainakin vaikeaa. Tintti oli kyllä mielestäni hieman dramaattinen, kun - jos olisi ihminen - niin käyttäytyi siten, että Auuuu - mä en voi kävellä enää ikinä, auuu! Aika söpöinen. Otin varovasti sen neulasen pois ja ihan normaalisti mielestäni hieman kiittämättömänä hän lähti siitä lentoon sitten. Tilanne oli ohi ja työpäivä saattoi jatkua. Ihanaa olla moneksi! Entinen kriisityöntekijä kaupungista hoitaa talossa ja puutarhassa. Tuntui kodikkaalta.

Ja raportoinhan minä ahkerasti lähes kaikista hetkistä sekä kaupunkiin että täkäläisille.


Maanantaina, kun oli se tämän lokakuun toistaiseksi viimeinen kesäisen lämmin päivä, minulla oli vapaata ja lähdin oikein kylille. Kävin parissa kaupassa ja pankkiautomaatilla (Täällä on hyvä olla aina käteistäkin, tai ainakin siltä tuntuu.) - kirpputorillakin, vaikka oli jo vähän kiire katsomaan ystävän koiranpentuja. Tein senkin ostoksen, mistä olen mökkiviikonloppuna vain haaveillut - eli ostin leikkokukkia itselleni. Neilikoita. Nyt ne eivät jää tupaan yleisöttä kuihtumaan, koska en lähde pois. Hellyyttävä tunne, ja käytinkin aika monta hetkeä niiden asetteluun eri puolille alakertaa kynttiöiden kaveriksi.

Myös ystävän alakouluikäinen tytär sai minulta syyslomakukat, koska tiedän hänen arvostavan puutarhajuttuja. Voisin kutsua joskus kylään hieman istuttelemaan - talvivalkosipulit tässä nyt olisivat kiireellisenä listalla. Toistaiseksi oli kuitenkin puhetta Maisa-koirasta, joka minulla oli viimeksi juhannuksena hoidossa. Tulee tänne ainakin joululomalle emäntänsä matkan ajaksi, mutta mahdollisesti myös kaveriksi joskus arkivapaallanikin sillä ystävän työmatka kulkee tästä ohi ja voin ottaa aivan hyvin koiran tänne päiväksi kylään. Ihan vain huvikseni ja otukselle tulee kiva leiripäivä Ryötönperällä. Maisalla on ihana tapa näyttää hampaita hymyillessään ja sainkin taas kunnon irvistyksen, vaikka hän onkin muuten hillitty noutaja.

Onneksi ne koiranpennut ovat kaikki varattuja. Keväällä syntyy ehkä uusi pesue ja siihen mennessä olen mahdollisesti tullut järkiini eläimen ottamisen suhteen niin, etten enää kuulu koiran omistamista romantisoivaan riskiryhmään. Jahka saan taas Virtasenkin tontille melskaamaan, niin muistuu mieleen se, miten on kiva vain lainata eläintä ja pitää ystäväpiirissään ilman vakavaa vastuuta. Minä olen niin hyvä murehtimaan, että mitä siitäkään tulisi jos pitäisi koko ajan pelätä että koiran tassu vaikka rempsahtaa sijoiltaan metsän piilokivissä. Ehkä päädyn vain vanhaan kodittomaan kissaan. Tai kahteen.

Aion maistattaa glögiä pian jollakin ystävistäni.

Luonto alkaa kohta olla taas aika kalju, tuumin aamun valostuttua. Hyvä, että ehdin tänne ruskalle. Nyt alkaa seuraava vaihe ja oikein pitää muistella mitä se tulee sisältämään. Suunnitellakin pitää. Räystäät voi kohta putsata kun lehtien lentely loppuu. Muitakin ylläpitotöitä on ihan omiksi ja vähän muidenkin tarpeiksi. Kaupungista tulee ensimmäinen useamman ihmisen aalto vasta parin viikon päästä, ja siihen mennessä olisi toisaalta kiva että minulla olisi mahdollisimman "valmista", niin perheen ja ystävien olisi mukava tulla ihan vaikka vaan tunnelmoimaan pitkästä aikaa. Etten heti pistä töihin.

Arkisten asioiden lisäksi olen miettinyt niinkin syvällisiä kuin kurpitsoja. Hipelöin niitä aina marketissa, että ostaisiko koristeeksi. Opettelisiko tekemään sellaisen lyhdyn ja mitä siitä sisuksesta kuuluu valmistaa. Säilyykö kurpitsa sellaisenaan paljaan taivaan alla puutarhapöydällä pitkään vai alkaako mädäntyä. Haaveilen siis ensimmäistä kertaa tässä elämässä yksinkertaisesti kurpitsakoristeista. Ihan miellyttävää, että on näitä simppeleitäkin mietteitä. Pieniä asioita selvitettäväksi ja opiskeltavaksi.

Lähden nyt rautakauppaan ostamaan uutta haravaa kun tuosta katkesi varsi.


Lintulaudalla kävi äsken tikka. Kun siemeniä ruokayksikköihin laitettuani ilmestyivät ensin talitintit, niin kysyin Nuoruusystävältä että koska ne muut linnut tulevat. Hän kokeneempana lupasi, että joka päivä tulee uusi laji melko varmasti. Nyt olen nähnyt tikan lisäksi sinitiaisia, närhen ja punatulkkuja. Ehkä eniten odotan pyrstötiaisia ja mustarastasta. 

Oraviakin on onneksi näkynyt. Joskus niistä puhuttiin tällä perällä vähän riesana, mutta tänä vuonna on ollut kato. Johtui varmaan minkistä. Soitin äsken naapuriin, että tarvitseeko leskirouva jotain rautakaupasta. Ei kuulemma, mutta olin juuri tullutkin hänen mieleensä kun oli nähnyt oravan juoksenvan tien yli. Niin, että nyt ovat kurret täällä jälleen ilon aihe. Kunhan pysyisivät vaan poissa välikatosta. Pitää muistaa virittää rautaverkkoa sinne.

Rautakaupassa on varmaan kaikkea jännää haravan lisäksi. Täytyy pitää kiinni budjetista ja unohtaa kaikki ihanat sesonkivalot ja muut koristeet. Muistaa, että minulla on niitä nyt jo liikaa ja kaupungista tulee pian lisää perässä. Eleteään elämänvaihetta kun kaikkea on kaksin kappalein, kun kahden kodin sijasta on kohta enää yksi. Muistettava olla siis hankkimatta asioita!

Muistilistalla on myös muita henkisempiä asioita. Vanhojen ystävyyssuhteiden elvyttämistä, nimittäin. Näiden vuosien varrella pysyneiden sydänystävien lisäksi. Minulla on tällä seudulla monia sympaattisia kavereita, joiden kanssa pyörin yläkouluikäisenä. Luettelin niitä töissä, kun pohdittiin keitä kaikkia yhteisiä tuttuja meillä onkaan. Monilla heistä on mainio mielenlaatu, sellaista sopivaksi itseironiaksi taipunutta eteläpohjalaista huumoria. Samansuuntaista kuin Seinäjoelta kotoisin olevalla Siljalla, johon kylläkin tutustuin aikoinaan Helsingissä kirjoittajakoulussa. Siljasta tuli runoilija, minusta ei. Ystäviksi jäätiin, ja Silja osti minulle kerran Nurmon Prismasta Nurmoon Rismasta sinisen baskerin. Hän on kerran kirjoittanut näin:

Puheen tulo: Puheen tulo ei ole este. Puheen tulo lämmittää.
Hän esittelee ensin etukäteen puheen sisältöä. Sisältö on selvitetty
ja selvä. Hän on selvittänyt, mistä ruohovartisista hän täällä puhuu.
Tänään näin. Hän puhuu ruohovartisten esittelyn. Kasvinosiin
hän liittää koneiden kehityksen, moottorin savun, tulokset.
Hänen esityksensä on pahoittelun aihe. Se on keskimittainen
kokonaisuus vilkuista ja muodoista. Hän keskittyy esittelyssään
puheeseen ja tähystelyyn. Laajemmin hän käsittelee tähystelyä.
Hän nostaa esille metsäneläinten ruokkimisen, lautojen istuttamisen
maahan. Ja puheen käänteet. Hän istuttaa suoraa lautaa.

(Silja Järventausta, teoksesta Liputettu päivä, 2008) 

Listalla on myös jakorasioita, sillä Nuoruusystävä on kaivanut minulle maakaapelin liiteriin. Kiitos!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Armoa tai ruusu

Avaimenreiästä tuulee.

Kiviäkin tulee näkyviin.