HARAVANPYÖRÄ

16.1.2020. Pihatyöläisen unelmatammikuu. Lauantaiaamuna minkki ilmestyi rantaviivalle. Vai oliko se perjantai. Viikonpäivillä ei ole paljonkaan merkitystä, ei luontokappaleille eikä minulle. Päivän ohjelmaa rytmittää työvuoro ja vapaapäivinä sää. Eilen oli poutapäivä ja myrskysi lännestä niin, että melkein avaimenreiästäkin tuuli sisälle. Peruutin ajatuksen rantasaunomisesta. Peruutin ajatuksen myös pihatöistä. Jos joutuu pukemaan oikein lämpimästi - eli haalariin - niin maahan kumartelu ja pusikoissa kömmeltäminen tuntuu jotenkin kohtuuttoman säälittävän kömpelöltä. Siksi valitsinkin metsässä kuljeskelun, joka onkin ollut vähän rästissä. Toivoin kovasti, että minkki olisi ollut nuori saukko. Puikula musta luikkiva, aika söpö otus. Tärkeänä oli liikenteessä. Asiaa ystävälle analysoituani tulin kuitenkin tulokseen, että saukko olisi paennut minua ja turhaan virittämääni kameraa jään alle veteen. Tämä yksilö kuitenkin valitsi kuivanmaan taktiikan, joten täytyy alkaa selvittää

Kylänraitilla näytti vielä joululta. Lyhtypylväiden koristeet osoittivat tietä vanhan Matkahuollon pihalta päivään starttaaville koulubusseille. Tuntuu mukavalta, että linja-autot tuovat vielä elämää kylille, vaikka valtaväylä on imenyt mukaansa monta asiaa pois vanhasta keskustasta. Aamun valo alkoi muistuttaa kesäyötä, kun ajelin yövuorosta kotiin. Asfaltti oli vain vähän liukas. Vihdoinkin tulossa poutapäivä. Pysähdyin postilaatikolle, mikä huvittaa tehdä korkeintaan pari kertaa viikossa. Toisaalta, naapuri kiikuttaa usein uskollisesti mainoksetkin minulle kotiin saakka. Tällä perällä postiautonkin pyörähtäminen on merkkitapaus, mutta ei vielä minulle. Tähän aikaan vuodesta vertaillaan sähkölaskuja, jos sellaisia on sattunut tulemaan. Nyt postilaatikossa oli kirje sukulaiselta. Se oli löytänyt perille, vaikka siinä oli vain minun ja kaupungin nimet. Ehkä asiaa auttoi, kun lähettäjäksi oli merkitty samansukuniminen ihminen kuin isoisäni oli. Pitäisi vihdoinkin vaihtaa oma