Varaa olla maltillinen

Ryötönperäläinen kevätasetelma.

Akvaviittipulloon koristeeksi leikattu omenapuun oksa on jo ehtinyt tehdä silmut, kukkia ja lakastuakin tässä ajan kuluessa niin joutuisasti. Kauan odottamani huhtikuu on ihanasti jo pitkällä, vaikka se onkin T.S.Eliotin mukaan niin julma. Ensimmäisessä kevätlämmössä vietin kaksi vapaapäivää pihalla ja naama oli ihan ihmeissään saamastaan auringosta, tuulesta ja savottapölystä - ei varsinaisesti mitenkään hyvässä mielessä. Muistan saman ilmiön kun kävin täällä keväisin vain vapaa-ajalla. Kaupungissa kun taas katsoi peiliin, niin jos vaikka sieltä töllöttikin takaisin väriä saanut pärstäkerroin, niin oli kyllä myös kuivuutta ja ryppyyttä havaittavissa. Niin on raaka keväinen keli lempeimmilläänkin. Pitäisi ehkä satsata vähän kosmetiikkaan.

Pääsin tosiaan vihdoinkin paistattelun lisäksi pihatöihin, joista nautin sen ennakkotiedon valossa että seuraavina päivinä maassa oli jälleen yli kymmenen senttiä sitä itseään valkoista olomuotoa. Onneksi ei tullut yllätyksenä - lööpit pitivät taas huolen siitä. "Vieläkin on lunta ja kun järveltä käy tuuli niin tontilla tuntuu kylmemmältä kuin oikeasti onkaan." Tuon kirjoittamisesta on jo yli viikko ja nyt on taas kunnon kevät ja pääsiäinen ovella. Yhtäkkiä ei vuorokauden tunnit riitäkään. Ainakaan kirjoittamiseen. Kylällä on kesä ja katupöly, autossa kuuma kun minulla vieläkin hohkaa perseenpenkinlämmitin päällä. Totesin yhdelle asiakkaalle tässä että voisin ehkä säädellä auton lämmitystä pienemmälle sen menopelin siivoamisen lisäksi. Oli samaa mieltä.

Aikoinaan mökkiläisenä säästin talviloman usein näin huhtikuulle ja muutamankin kerran sitä tietenkin piti asentaa aivoja uuteen vireeseen, kun ei ollutkaan ihanaa ruskeaa maata haravoitavaksi ja naapuruston roskienpolttosavua haisteltavaksi. Vaan juurikin kohtuuttomalta tuntuvaa luntaräntää ynnä tuulta kiusaamassa sielupoloa ja kevään perässä muuttaneita lintuja. Nyt tässä kokemuksessani on pieni sävyero, kun en ole lähdössä minnekään ja tiedän että poutainen sää taas jatkuu. Pitkään. Maaseudulle muuttamisen hyviä puolia on siis tämä, että on varaa olla maltillinen. Ei se jokaisena päivänä onnistu, mutta välillä vaikuttaa lupaavalta.

Näin puolitoista viikkoa sitten ennen lumisadeaaltoa. Nyt näyttää taas samalta.

Viikon takaisen takatalven aikaan linnuille piti lisätä ruokaa ja saunan terassia siivota pohjoistuulesta tuiskunneesta lumesta. Tuntui se vähän arktiselta. Vaikka en tykkääkään että siivekkäät syövät maasta, jossa saattaa olla pöpöjä ja kakkaa, niin ripottelin tuoreeseen lumeenkin sapuskaa. Mustarastaat ja parit muut erikoislinnut eivät oikein hallitse ruokintapisteillä aterioimista ja he kai kuitenkin tarvitsivat vähän ravintoa, kun ötökät olivat jääneet takatalven alle hetkeksi. Hyönteissyöjäpaluumuuttajatkin kelpuuttivat siemen- ja pähkinäravinnon hätävaraksi. Osa siivekkäistä on sen verran arkaa porukkaa, etteivät uskalla syödä ihmisen läsnäollessa. Paitsi jos on ihan hiljaa paikoillaan. Minä annoin niiden kerätä vararavintoa pakkasöitä varten. Punarinnat ja vihervarpuset vaikuttavat erityisen herkkähipiäisiltä. Ne piileksivät kuusien suojassa, josta äsken myös jokin pieni haukka yritti käydä löytämässä liharuokaa.

Huvittaa vihervarpusten nätti sirkutus, joka kuitenkin päättyy aina sellaiseen rahisevaan räähkäisyyn. Jos nyt pikkulinnun äänestä saa sellaista ilmaisua käyttää. Nyt voin alkaa lopetella talviruokintaa. Pitäisi pönttöjä tehdä, jos meinaan sille tielle lähteä.


Nyt olen asunut puoli vuotta täällä - vähän ylikin -  ja samaan aikaan kun olen haltioissani kevään tulosta, olen huomannut että elän vaihetta, jossa summaan maalla viipymisen hyviä ja niitä huonompiakin puolia. Suurin osa niistä liittyy tietenkin suoraan oman navan välittömään läheisyyteen, arkeen, vapaaseen ja ajankäyttöön.

Pienellä paikkakunnalla toki suvut ja perheet tuntevat toisensa naapuruuden tai työtoveruuden kautta. Ollaan ehkä oltu koulukavereita jo ties monessako sukupolvessa, ja tietenkin sellaiseen mahtuu kaikenlaista niin kuin elämään kuuluukin. Oma ymmärrykseni on vasta kehittymässä tämän suhteen ja opettelen koko ajan taiteilemaan sen kanssa, minkälaiseksi toivon oman ajattelumaailmani täällä muotoutuvan, vai tarvitseeko sen mihinkään sen erityisemmin muotoutua. Minun tekee edelleen mieli uskoa siihen, että maaseutuun liitetty uteliaisuus on myös hyvää kiinnostusta toisia ihmisiä kohtaan ja se näkyy siinä, että täällä ei kyllä esimerkiksi jää ilman apua ihan helposti.

Itse liputtelen edelleen sopivanlaisen yhteisöllisyyden nimeen, ja toivon ettei verottaja koskaan puutu siihen. Pidän siitäkin, että vaikka raha ja arvonlisävero liikkuu sellaisia palveluksia pyytäessä mitä ei itse osata tai ehditä - niin on kuitenkin suora puhelinnumero ja nimi, jolle kilauttaa. Tai jos ei ole, niin sellainen kyllä äkkiä lähipiiristä löytyy. Vaan kun jokainen ihminen osaa monenlaista, niin sehän on kätevää. Itse sain olla pari viikkoa sitten koiran, kissan ja talon vahtina ystävien ollessa reissussa. Vähänkö jännitti, mutta kaikki meni älyttömän hyvin vaikka vastuu tuntui suurelta, mitä se olikin. Ja miten helposti sain vaihdettua työvuorot tuohon vahtipestiin sopivammiksi, kun selitin syyn. Täällä ymmärretään! Esimies vitsaili, että sain äitiyslomaa kun olin niin tärkeänä tästä hoitopestistäni. No olihan se jännää ehtiä aamuseitsemäksi töihin, jos vaikka Virtasella olisi ollut kova kakka ja kissalla asiaa! Mutta ehdin, eikä tullut miinustunteja. Seisoin aamuyössä pellolla hankikannolla mustarastaita kuunnellen kun koira pissi. Ei ollut paha rasti ollenkaan.

Reissutaloudesta meillä oli lainassa jokin painejuttu eli kompura. Ja mittari. Vedenpaineen kanssa oli ongelmia, ja paisuntasäiliötä (jota itse olen aina kotoisasti kutsunut painekattilaksi, mikä on herättänyt hilpeyttä kanssaihmisissä) tuli sitten itsekin opiskeltua, mutta eihän tässä humanistitaloudessa olisi siihen vaadittavaa vempelettä ollut. Ei ihan vielä tarvitse putkimiestä tilata, nyt toimii taas paremmin muutaman paineyksikön suhuttamisen jälkeen. Että näin minä ääneenlausumattomalla aikapankkisysteemillä koiravastuulla sain automaattisesti meille lainaan sen vempelejutskan.



"Hiljaa hiljaa hiivitään näin Ryötönperän yössä..."

Sain jo ainakin kuukausi sitten kuningasidean. Siis omasta mielestäni. Olen työperäisistä syistä törmännyt tietenkin toistuvasti uusiin ihmisiin. Minä en olekaan ainoa maallemuuttaja! On tullut mieleen, että voisin alkaa kerätä tarinoita. Pitää miettiä näkökulma ja olisiko siinä ideaa ylipäätään. Yhdellä on juuret täällä, toinen on tullut miehen työn perässä. Minä pelkään liukkaita kelejä, toinen kaupunkilainen pelkää pelkkää maantien suoraa koska osaa ajaa vain kaupungissa. Nämä ihmiset ovat yhteistyökumppaneita ja kohtaamiset ovat olleet nopeita, mutta on se ollut hauskaa - seistään vaikka parkkipaikoilla tai ovensuissa tutustumassa. Toisaalta - onko se lopulta sitten niin ihmeellistä jos meitä maallemuuttajia onkin täällä useampi. Ehkä se on vain itselle merkityksellinen tieto. En olekaan ainoa outolintu. Jätän ajatuksen kaupunkia paenneiden tarinoiden keräilystä vielä hautumaan.

On taas sellainen vaihe, että näen paljon unia. Niissä koiraystäväni Virtasen hoitopesti vielä jatkuu ja hänen kanssaan ollaan unissa vierailtu erilaisissa metsäaitauksissa, joiden lukkokettingit saan rempalleen. Lisäksi olemme käyneet design-talossa, jonka koiraparkissa en meinannut tunnistaa omaa hoidokkiani, joka oli muuttunut repussa kulkevan pienen ruskean koiran sijasta melkein berhandilaiseksi. Unessa hän oli oppinut myös kätevän käpäläleikin, vaikka reaalimaailmassa aletaan lähestyä sellaista ystävyyden tasoa, että voidaan tavatessamme kelliä ilta-aurinkoheinikossa vierekkäin ilman hötkyilyä. Hänestä taitaa olla kehittymässä hidastelun perään ymmärtävä aikuinen, niin kuin minustakin.

Toisaalta vielä on matkaa. Kevätlevottomuudessani olen saanut palautetta, että muistutan taas vapaapäivinä ja suunnitteluissani välillä mökkiläistä. Se ei ilmeisesti ole toivottava piirre, koska se saattaa liittyä jonkinmoiseen hädäksi kanavoituvaan ahdistusjuttuun. Yhtenä yönä unessa siivosinkin kiireesti vantaalaisen lapsuuden lähiön rappukäytäviä koska piti ehtiä kulttuuritapahtumaan. Ei pitkään aikaan olekaan tullut sanomista hektisestä hötkyilystäni vaan olen osannut ottaa iisisti. Mitään hätäähän siis ei ole missään mielessä, ja olen huomannut että saunan portaalla sitä pitää välillä itselleen tolkuttaa. Onkohan nyt kyse vuodenajan vaihtumiseen liittyvistä lihasmuistijäljistä, kun niihin minulla on taipumusta muutenkin. Kroppa ja mieli reagoi ympäristöön samalla tavalla kuin vaikka viisi vuotta sitten elämäntilanteen ollessa täysin erilainen. Oli hätä kun piti lähteä ylihuomenna kaupunkiin. Mutta nyt minun pitää muistaa että ei.

Silloin on ihan hyvä vaan vaikka pysähtyä kuvaamaan sydäntäsärkevän puuhuilumaisesti juttelevia punatulkkuja, otoksiahan riittää:





Niiden lisäksi olen ottanut kymmeniä tuhruisia valokuvia liian kaukana luontokuviksi asti piileskelevistä kurjista ja saukoista. Jälkimmäisten touhuilu sulan reunalla sai mielessä soimaan Rosvolaulun, kun niin hauskasti hiippailivat yksissä tuumin. Täällähän siis on nyt luontokappaleiden pariutumista havaittavissa ihan punastumiseen saakka. En viitsinyt edes siitä parin päivän takatalvesta ottaa valokuvia kun eletään käytännössä jo ihan muuta vaihetta virallisesti. Koko ajan saisi muutenkin olla kamera mukana, jos meinaa kaiken tallentaa. Tikatkin olivat silleen kaatamista odottavassa pihakoivussa. 

Arboristiopiskelijoiden opettaja kävi täällä juuri sillä hetkellä kun tulin naapurista kuohuviinipullo kainalossa. Olin ollut aamukahvilla viereisellä tontilla kun leskirouvakin oli ollut reissuissa ja matkaraportti piti saada. Tuliaisiksi tuli se skumppa. Selitä siinä sitten sporttiselle metsäopettajalle että ei täällä aina pullo kainalossa kuljeta. Hänelle se vaikutti olevan yhdentekevää, koska oli saanut sen taannoisen toimeksiannon että olisi hommaa näilläkin seuduilla, jos vain vielä ehtii. Tutkittiin edellisen metsäkävijän merkitsemät puut ja hän suunnitteli opiskelijoidensa tämän kevään viimeistä kiipeilykurssia. Siihen kuulemma oivallinen saattaisi olla jopa saunapolun jättikuusi, josta voivat jättää minulle juurakon aamukahvipöydäksi.
*Tirsk..*

Olisi niin paljon raportoitavaa! En mitenkään malttaisi istua tietokoneella kertomassa. Loppuukohan kirjoittamisharrastus tähän, hehe. Päivät ovat olleet melko täysiä myös työajan ulkopuolella. Millään järkevällä en voi elvistellä, mutta kevään seuraaminen pitää kiireisenä. Olen käynyt jo salakalassakin ilman voimassa olevia lupia tuolla yhdellä padolla vaan. Se oli ex tempore -hetki. Ihan oli ystävällä muuta asiaa meille, niin hoksattiin tuvan (!) nurkassa talvitallessa olevat virvelit ja lähdettiin. Hoidettava eräluvat kuntoon ensi tilassa. Maailman hupaisin kolmen vartin spontaani keväthetki, vaikkei saalista tullutkaan. Kömpelöä rämpimistä uomaan vievässä lumisessa kivikossa. Minä jätin kauden ensimmäisen kerran vieheen pohjakiveenkin kiinni ja tuli taas harjoiteltua irrottamista. Hyvä oli sitä ja vippailukäden tekniikkaa reenailla. Mitä mahtavin tapa taittaa aamuvuoroväsymys!

Näin minä unta sinivuokoistakin. Sellaista, että ehdin niitä nähdä ihan tummansinisinä mutta oli meinannut mennä kokonaan ohi niiden kukinto! Pieni paniikki meinasi hiipiä taas. Eilen ennen iltavuoroa piti ihan mennä tarkistamaan metsänreunaan. Ei ole kukintoja tällä leveydellä vielä, mutta siivoilin vuokoille hieman etumatkaa ja päätin etten pesekään tukkaa ennen töihin lähtöä, jotta ehdin fiilistellä muutaman minuutin enemmän. Tuleekohan minusta likaistukkainen kukkahattutäti nyt seuraavaksi puoleksi vuodeksi, koska seuraavaksi alan siivoilla etumatkaa akileijoille.

Toim. Huom. Päätinkin siivota etumatkaa itse viljelemilleni kangasajuruohoille. Pääsiäiseksi tulee Helsingistä ystäviä kylään ja olen järjestänyt itsellekin kolmen päivän vapaan. Suoritin juuri äsken välttämättömimmän pikasiivouksen ja starttaan kohta iltavuoroon. Eilen ohitin työmatkoilla kolme traktoria - jännitysmomentti, jota olin alkanut hermoilla liukkaiden kelien jälkeen, mutta hyvin minä siitäkin taas selvisin, oikein työkaveritkin onnittelivat.

Toissapäivänä nämä pätkittiin klapeiksi ja ystävätaloudessa sama homma, nyt on rantasaunapuuta hetkeksi!
 

Kuukausist' on julmin huhtikuu, niin sanotaan
ja se on jäänyt luupiks' pyörimään mun allakkaan


Kuukausista julmin lävistää mut säteellään
ja mun aivan turha kysellä on sääliään


Tunnolla on tonni, raskaammaks käy kuorma sen
Tunnolla on tonni, jota oikein jaksais' en

Mut mun sydän senkun laulaa vaikka kaikki hajoaa
sortuu sisäänpäin ja muuttuu pisteeksi ja katoaa


Rikollisen hilpeänä sydämeni rallattaa
se on tahditon, ei tajuu lopettaa


Peilissä on pärstä, pärstä hirviön
kun etsin kuvajaista kelpo yksilön


Tunnolla on tonni, raskaammaks käy kuorma sen
Tunnolla on tonni, jota enää jaksa en

Mut mun sydän senkun laulaa, vaikka kaikki hajoaa
sortuu sisäänpäin ja muuttuu pisteeksi ja katoaa


Rikollisen hilpeänä sydämeni rallattaa
se on tahditon, ei tajuu lopettaa


***

Kaikki kompuroivat, tunaroivat tavallaan
ginilasit läikkyy, laastaria liimataan
Kaikki kompuroivat, kyllähän mä muistan sen
kun Vesku Loirin lailla ennätystä tehtailen


Mut mun sydän senkun laulaa, vaikka kaikki hajoaa
sortuu sisäänpäin ja muuttuu pisteeksi ja katoaa
Rikollisen hilpeänä sydämeni rallattaa
se on tahditon, ei tajuu lopettaa


Ja mun sydän sen kun laulaa
Rikollisen hilpeänä sydämeni rallattaa
On se tahditon, ei tajuu lopettaa.


(Kolmas Nainen)


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Armoa tai ruusu

Sydäntalvi vielä edessä

Kaatuuhan puita metsässäkin.