HARAVANPYÖRÄ

Pääsiäinen huipentui Pihlajaveden Erämaakirkon ikuisten seurakuntalaisten kuvaamiseen. Lauantain aamuvuoron aikana oli rannasta hävinnyt viimeinenkin jää, joten laitetaan aikakirjoihin muistoksi että olen riisunut talviturkin Armon vuonna 2019 lauantai-iltana 27.4. Se onkin pikkusiskon synttäripäivä, jonka unohdin. Onnea vaan, Pikku-S sinne Helsinkiin! Toivottaa Iso-S. Olin 11-vuotias kun synnyit. Yleensä olen uinut vasta omana syntymäpäivänäni toukokuun alkupuolella, joten etuajassa ollaan. Pulahdus tapahtui ilman todistajia - jos luontokappaleita ei lasketa - ja se oli kahden erän näytös. Ensin uhmakkaana hieman pahantuulisena, että nyt minä meen. Hyi kylmää. Takaisin löylyyn. Sitten tuli uusi uhma, että kyllä nyt! Palasin ylälauteelle mutaisena mutta kokonaisesti itseni uppeluksissa käyttäneenä uutena ihmisenä. Roskaahan ei vedestä tarttuisi mukaan, jos malttaisi olla sohimatta ja vain lipuisi somasti pitkin pintaa seesteisin vedoin. Mutta kun oli kiire kömpiärämpiä kuival

Ryötönperäläinen kevätasetelma. Akvaviittipulloon koristeeksi leikattu omenapuun oksa on jo ehtinyt tehdä silmut, kukkia ja lakastuakin tässä ajan kuluessa niin joutuisasti. Kauan odottamani huhtikuu on ihanasti jo pitkällä, vaikka se onkin T.S.Eliotin mukaan niin julma. Ensimmäisessä kevätlämmössä vietin kaksi vapaapäivää pihalla ja naama oli ihan ihmeissään saamastaan auringosta, tuulesta ja savottapölystä - ei varsinaisesti mitenkään hyvässä mielessä. Muistan saman ilmiön kun kävin täällä keväisin vain vapaa-ajalla. Kaupungissa kun taas katsoi peiliin, niin jos vaikka sieltä töllöttikin takaisin väriä saanut pärstäkerroin, niin oli kyllä myös kuivuutta ja ryppyyttä havaittavissa. Niin on raaka keväinen keli lempeimmilläänkin. Pitäisi ehkä satsata vähän kosmetiikkaan. Pääsin tosiaan vihdoinkin paistattelun lisäksi pihatöihin, joista nautin sen ennakkotiedon valossa että seuraavina päivinä maassa oli jälleen yli kymmenen senttiä sitä itseään valkoista olomuotoa. Onneksi ei t