Jyväjemmari pitkästyy.

Ryhtimaan lumen alla kevättä odottaa viisi valkosipulia vain.

Mietin, että minkähänlaisen kuvan olen vahingossa itsestäni antanut töissä täällä maalla. Nimittäin kun yhtenä päivänä huokaisin asiakkaalle, että kyllä alkaa olla pieni talvikyllästyminen, niin sain vastaukseksi ihmettelevän "Ai sulla vai?!" Ihan alkoi naurattaa, että en minä nyt sentään niin paljon tätä kaikkea koko ajan rakasta, etten kaipaisi esimerkiksi kevättä. Että ei ole jokainen hetki idyllinen. Ei esimerkiksi aamuöinen huolivire kun herään miettimään, miten selviän kymmenien senttien lumisateen jälkeen pöllyn läpi parikymmentä kilometriä töihin. 

Kaikkihan sen tietää, että yöllä huolet tuntuvat suuremmilta kuin päivällä. Ja niinhän se on, miksei sitä voi pää tyynyssä ikinä muistaa. Minusta on kasvanut hyvä talvikuski, mutta ajattelin tehdä jonnekin valituksen hysteerisistä lööpeistä. Niitä kun vaikka yöllä murehtiessaan selaa, niin alkaa pelätä kaikkea. Alkaa olla myräkkä sanana jo vähän kulunut. Alkaa olla kulunut myös jäätävä tihku. Niiden jälkeen rupesi pelottamaan ja sitten kyllästyttämään kattolumivuorilla pelottelu. Minkä takia täytyy koko ajan saattaa kansalaisia sellaiseen tunnelmaan, että ihan tässä äärirajoilla ja reunoilla mennään vaikka on tavallinen talvi?

Se, mihin ennen sään lauhtumista kyllästyin murehtimisen lisäksi oli pukeminen ja sen jälkeinen liikkuminen pihalla. Ihan oli sellainen olo, että niin kuin olisin pikkukakara, joka räkä valuen lontostaa haalareissaan. Ja tottahan se olikin, kakaruutta lukuunottamatta. Todella vaivalloista mönkimistä. Miten ne talviurheilijat näyttävätkään ketteriltä ja suksi-ihmiset sulavilta, ja meikäläinen se tuhisee ja kompuroi raskaasti saunapolulla tai autotallin edustaa lapioidessa. Kasvihuoneelta jyviä hakiessa jalka uppoaa lumeen reittä myöten ja kannusta hölskähtää siemeniä hangelle. Siitä huolimatta erehdyin laulaa luikauttamaan ruokaa odottaville siivekkäille. "Pii pii, pikkuinen lintu. Paleltaa-aa-ko jalakoojas? Koii-i-vun oksalla ollessas, maarjan varrella maatessas?" Sitten minä samastuin niiden keskinäiseen keskusteluun, ja leikin että varmaan juttelevat siellä että "Nyt se jyväjemmari tulee!"

Oli omaa kivaa, kun keksin jyväjemmari-sanalle tämän uuden merkityksen. 

Ei näy enää tuota polkupyörääkään kun Nuoruusystävän kanssa tiputettiin lumet kasvihuoneen katolta.



Ystävä kaupungista kun oli täällä, niin tietenkin ensimmäinen vuorokausi meni pelkkään pälätykseen ja kuulumisten vaihtoon. Käytiin läpi myös minun kokemuksiani tästä suuresta muutosta. Tuli kerrattua se, mitä olin ennakolta kuvitellut tämän olevan ja miten sitten on käynytkään. Ei mahdottoman suuria yllätyksiä ja hyvä niin. Ei päivääkään katumusta, mikä oli ihana todeta. Yllättävän vähän vaikeuksia ja vain jonkin verran pitkästymistä, paitsi nyt talveen. Tosin sekin helpotti heti eilen kun alkoi kodikas sulavan lumen lotina ja vettäkin satoi hissukseen. Ihan sama, vaikka on vasta helmikuu, eikä talvi vielä lopu. Tunnelmaan pääsee jo nyt, ja tarkenee pihalla kevyissä varusteissa.

Ai niin! Olen löytänyt ensimmäiset harmaat hiukseni! Sekin huvitti jutellessa, että nyt kun en ole jatkuvasti stressaantunut, kiireinen tai murehdi alvariinsa, ikävöi mökille ja väsy siirtymävaiheista, niin nytkö sitten alkaa tukka harmaantua. Mutta uusi valkoinen karhea hius - tai on niitä kaksi ainakin - onkin seitsemän senttiä pitkä, joten laskin että sen syntyvaihe sijoittuu tänne muuttamisen jännittämisen aikoihin eli alkusyksyyn. 

Noin. Ja nyt menikin sähköt poikki. Tällä kerralla en ole varautunut vesikannuilla, koska lööpit eivät varoittaneet. Heti tuli jano, onneksi on mehua ja viiniä. Pari saunaolutta terassilla. Jos katkos kestää kauan, niin naapurin rouva kipittää tänne, sillä hän ei käytä puulämmitystä. Kerran mökkihistoriassa monta vuotta sitten minulta oli katkaistu sähkö kun olin unohtanut maksaa laskun. Nyt kun olen koko ajan täällä, on kätevä tarkistaa että menikö muiltakin - ei näy nyt valoa vastarannallakaan, eli yhteinen on pulma. Ja sitäpaitsi olen maksanut laskutkin. Tässä tietokoneessa on akkua vielä hyvin jäljellä ja puhelimen varalaturin tankkasin silloin kun katkoksilla uhattiin, joten tekniikan puolesta ei ole akuuttia huolta.

Eli voin jatkaa tilityksiäni ainakin tovin. Niin, tosiaan kaupunkiystävän kanssa maallemuuttokuulumisista kun höpöteltiin, niin kovasti nauratti kaikki ne netissä pyörivät mietelause-elämänohjeet hidasteluista ja muihin hyvinvointiin liittyvistä asioista. Olimme hieman kriittisiä ja ihmeteltiin sitä, että eikö nykyihminen ihan oikeasti selviä elämästä ilman että jokaiseen tunteeseen pitää olla jokin neuvo. Ja pitääkö koko ajan olla hyvä olo? Tai että jos onkin p*ska fiilis, niin siitäkin tulee olla kokonaisvaltaisesti kiitollinen, ja mikä pahinta - tulisi karsia negatiiviset energiasyöpöt pois elämästä. Eihän sitä enää erottaisi arkea juhlasta, jos koko ajan olisi mahtavaa. Mentiin ihan lapsellisuuksiin saakka ja oikein kaiveltiin lisää niitä ohjelauseita verkosta.

Sähköt tulivat takaisin. Pitäisiköhän nyt täyttää muutama vesikannu. Onneksi ei ole ripsiväriä tänään, niin ei haittaa vaikka naama jäisi illalla pesemättä, jos vesi ei juokse. Välillä on ponnisteluja työpäivinä näyttää järkevältä, kun en vieläkään ole käynyt kampaajalla. Eli ripsiväri silmissä on olennainen osa yritystä. Ne kaksi harmaata hiusta eivät enää vielä pelasta kuontaloa, ja olenkin sanonut työkavereille, etten minä oikeasti näytä tältä ruskeassa painavassa poninhännässäni - virallisesti olen päästäni vaalearaitainen ja raikkaampi. Ainakin omasta mielestäni. Asia ei tunnu ketään kiinnostavan, mutta silti siitä jankutan. Koeaika töissä loppui toissapäivänä ja voin vissiin sitten alkaa pitkätukkaisesti harmaantuakin rauhassa. Tuleekohan minusta Outi Heiskasen näköinen. Se olisi hienoa, mutta siihen on vielä matkaa.

En ole vielä ihan sisäistänyt sitä, että tosiaan nyt minulla on sitten vakituinen kokopäivätyö mökkipitäjässä. Nuoruusystävä kiusasi minua hyvällä pokerinaamallaan tänään, että "Ekkö sää muka palaakaan Helsinkiin?" Jätin kommentin omaan arvoonsa ja keskityin koira-Virtasen kanssa leikkimiseen. Meillä oli uusi kokemus, kun lumiauran jättämä hanki oli niin korkea että kuono ja naama olivat samalla tasolla kun hän nousi siihen tassuilleen. Oli hauska tapittaa toisiamme kasvokkain, ja ystävyys sai uuden sinetin kun vahingossa osui käpälä käteen ja unohduttiin siihen kuuntelemaan koirasta hätääntyneitä tottumattomia lintuja. Ei se hetki kauan kestänyt, sillä Virtanen on villi - mutta ihan varmasti jäi molemmille mieleen, eikä koira halunnut lähteä kotiinsa ollenkaan vaan jumittui jalkoihini liimana vaikka isäntänsä yritti komentaa autoon. Että minä tykkään siitä eläimestä!




Kevään suunnittelu on alkanut kerrastoajattelulla. Kaupunkiystävällä on kontakteja järkeviä vaatteita välittävään ihmiseen. Tilasin lämpökerraston ja naisten kokoiset metsurisaappaat. Olen myös löytänyt itseni miettimästä multaa. Että ostaisiko kertakaikkiaan kuorman keväällä pihaan. Se ei olekaan niin yksinkertaista ja lähipiirini täällä edustaa säkkikoulukuntaa. Kuulemma on tullut traktorin kuormissa niin juolavehnäisiä multakasoja, että ihan kannattaa peräkärryllä hakea säkeittäin. Naapuri ilmoitti, että hän hakee samalla sitten minun kanssani niitä. Minä puolestani päätin hänen puolestaan, että jahka kieroilen läheiseltä tehtaalta halvalla lavakauluksia, niin hänellekin tehdään yksi laatikkoviljelmä salaateille.

Kerrastot tulevat keväälläkin tarpeeseen, sillä sen verran mökkiläisyysajoistani muistan, että kevät on julma eikä vain suloinen. Olen useasti kylmettänyt itseni farkuissa, ja nyt en halua enää väärästä pukeutumisesta johtuvia savottavammoja. Vaikka ilma olisikin lämmin, niin jos sulavalta järveltä tuulee - ei se ole mikään leikinasia näin harmaatukkaiselle ihmiselle, jota kolottaa näköjään helposti. Ei voi enää pukea pelkän fiiliksen mukaan, vaan täytyy miettiä kokonaisuutta hartaasti. Aina vaan pitenee aamukahvihetki ennen päivän töitä, heh. Suunnitteluvaihe on päivän tärkein tilanne. Siihen liittyy vapaa-aamujen hämärässä radio ja työaamuina vitamiiniporetabletti.

Kaupunkiystävä keksi kysyä, että olenko testannut kaivoveteni juomakelpoiseksi. Ei ollut tullut mieleenikään sellainen! Hyvältä se maistuu eikä ole vatsapulmia. Aloin silti huolestua siitäkin, eli kyllä näitä murheita riittää. 

Vaatekaappien siivous. Kuinka monta farkkua ja villapaitaa ihminen tarvitsee?
On mukavaa kun kevättä kohden moni muukin kaupungista suunnittelee tulevansa käymään täällä. On todella kutkuttava tunne ajella vaikka iltajunalle asemalle ja odottaa että tasoristeyksen valot alkavat välkkyä ja kilkattaa. Kiskobussi tuhisee huonosti valaistulle asemalle ja sieltä sitten läheinen astuu alas laiturille. Minä nousen autosta vastaan halaamaan ja sitten mennään. Käsijarru pois ja radio kuuluu. Yleensä ei tarvitse enää käydä kaupassakaan, sillä minusta on kiva hoitaa kaikki ruokahommelit valmiiksi ennen kuin ystäviä tai miesväki tulee tänne kotiin. Kotiin.

Sitten voi laittaa saunan tai ainakin takan ja alkaa jutella. Hiljaakin voi olla, sillä vielä ennen kesää liekeillä on sellainen syventävä vaikutus. Minä leikkaan sipulia pizzaan ja siksi itken ehkä vähän samalla, mutta on ihana tehdä ruokaa kun on syöjiä. Vaikken minä mikään kokki olekaan. Olen pärjännyt täällä hämmentävän hyvin itsekseni, mutta tottakai haikeus tulee sitten aina junan lähtiessäkin. Olen silti onnellinen ettei minun tarvitse enää nousta siihen. Ajelen kotiin, ruokin linnut ja lähden töihin. 

Yksi kuolematon kysymys eräältä asiakkaaltani viime syksynä oli se, että "Saara. Mikset sä tullut tänne töihin eläinlääkäriasemalle?" Minä siihen sitten selittämään, että ei kuule ole kuin tämä sosiaalialan pätevyys, miten niin. "No kun sä näytät eläinlääkäriaseman hoitajalta." Vieläkään en ole päättänyt oliko se kohteliaisuus vai pitäisikö varata se kampaaja. Mutta tykkään ihan kamalasti olla täällä.


Odotan, että kevään tullen alan vierailla ystävillä enemmän kuin nyt. Menen ihan varmasti kylään Annelle, joka on Pohojanmaan blogiystävä ja rakas - vaikka vain kerran vuonna 2015 halattiin ja se tuntui tutulta. Se ystävyys pitää saattaa käytäntöön nyt kun asun täälä. Hän on nänhyt vaivaa vuokseni huvikseen, ja nyt on minun vuoroni. Ihanaa. Minä melkein osaan reitin heille, sillä kävin työtehtävissä Kuortaneella. Ei ole siitä enää pitkä matka.

Risuja tippuu tuulessa tielle, eikä enää ole niin nättiä. Olen oppinut että pissan väri juurakoissa tarkoittaakin sateen mukana vanhan siitepölyn vajoamista lumeen veden mukana. Kaikki luonnossa ei aina näytä kauniilta, mutta ei se haittaa. Yksi ystäväni Matti ei pääse irti siitä vitsistä, että Ryötönperä kuulostaa hänen korvaansa japanilta. Hän pölöttää sympaattisesti podcastia, jota kuuntelin pitkästä aikaa taas tänään. Minusta on ihanaa kun aikuiset ihmiset eivät ota elämää liian vakavasti, siihen pyrin:

Me kaikki
aiotaan loikata
Kouvostaliittoon.

Tää tullaan lähettämään
tonne jonnekin 
kaukaisuuteen ja 
EeTee tulee takas.

(https://alyvapaa.fi/) 

Hmm - kesäkeitiö!


Kommentit

  1. Voi miten oli mukavaa lueskeltavaa tähän maanantaiaamuun :) Ja niin kauniita kuvia. Oikein hyvvää uutta viikkoa sinulle! Ja työn iloja matkaan myös :)

    VastaaPoista
  2. Minä taas en yhtään tykkäisi, jos olisi erikseen arki ja juhla, tai eriarvoisia viikonpäiviä. Silloinhan olisi lähes aina ”väärä päivä”, jos ei ole viikonloppu tai loma :)

    Iloisia päiviä ja kevään odotusta sinne Ryötönperälle ❤️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Armoa tai ruusu

Avaimenreiästä tuulee.

Kiviäkin tulee näkyviin.