Ettei kärpänen hoksaisi kuutamoa.

Kesän onkimatopurkki on nyt lyhtynä ystävän nurkista löytyneessä rapumerrassa. Muistona jäättömästä vedestä.


On ollut hilpeää draamaa - ainakin jälkikäteen ajatellen. Nimittäin kärpänen. Naapurilla sellainen oli löytänyt sisälle viimeisissä lokakuun lämpimissä sumusäissä ja viihtynyt keittiön kattolampun luona pörräämässä monta harmaata päivää valonlähteestä iloiten. Kunnes oli uupunut ja löytynyt keskeltä pöytää menehtyneenä. Kärpästen aika alkaa tältä vuodelta olla vissiin ohi, todettiin. Niin kuin ovat loppuneet myös laineiden liplatuksen kuuntelemisen kelit. Sunnuntaina minä sitä äänimaailmaa mieleeni talletin vasiten lämmittämällä päiväsaunan, sillä edellisestä rantatunnelmoinnista oli jo viikko.

Autuaan tietämätön olin silloin vielä omasta kotikärpäsestäni. Hän riemastui sitä rantasaunaa seuraavana yönä liiterin seinään virittämästäni sesonkivaloasetelmasta. Jouluvaloista tuntuu vielä liian aikaiselta puhua. Olin nimittäin vapaalauantainani puunkannon palkinnoksi keksinyt tehdä vähän tunnelmaa pihapiiriin, ja koska Motonetin alelaarista hankkimani valonauhan johto ei riittänyt liiterin töpselistä syreenintynkään saakka, niin laitoin sen oveen ikään kuin kehykseksi. Sitä oli mukava ihailla yläkerran pikkumakuuhuoneen ikkunasta illalla nukkumaan mennessäni ja tähän työviikkoon taas laskeutuessani.

Minua ei kaupungissa juurikaan haitannut katulamppujen valot öisin, paitsi jos kovasti tuuli, mikä aiheutti levottomuutta varjomaailmassa. Eikä täälläkään ole ollut niin väliä jos vaikka pihavalot ovat jääneet sammuttamatta. Ei että minä niitä nukkuessani kaipaisinkaan, mutta silläpä ajattelin että jos satun yöllä heräämään - mikä on tavallista, niin ainahan sitä voi vilkaista alas ikkunasta liiterin kalanruoto-oveen, jota ei edes käytetä. Hän sai nyt sesongin ajaksi uuden elämän, eikä piha näytä niin mustalta koska luntakaan ei vielä ole. Ihan kodikas, joskin hieman kotikutoinen asetelema, mutta enhän minä missään sisustuslehdessä asukaan. Todellakaan.

Lukulampun sammuttettuani alkoi pörinä. Kärpänen oikein villiintyi kun hoksasi ulkoa pimeydestä hohtelevan koristeeni. Hänellä oli saattanut olla hieman ikävystyttävääkin sisällä talossa ja oli uinuskellut varmaan. Aivan luuli kevään koittaneen, ja minä ajattelin ensin että kyllä se kohta nukahtaa. Mutta ei. Pörräys jatkui koko yön, vaikka nousin kiroillen sulkemaan verhonkin Nyt loppuu! -tyylillä ja dramaattisesti kääntelehdin sängyssä eikä ollut yhtään hauskaa. Varsinaisen humoristisen puolen tilanteesta ymmärsin vasta eilen huonoista unista ja painajaisistakin raportoidessani, kun kaikkia tuntui naurattavan minun yksinäisen kärpäseni elämöinti.

Toissapäivänä pääsi halukkaat vielä vesille.


Viime yöksi sammutin sen asetelman ja toivoin, ettei kärpänen hoksaa kuutamoa. Kuului vain yksi pitkästynyt pörr, ja hänkin simahti. Se olikin suotavaa, koska nyt elän aamuvuoroja enkä voi aamun sarastuttua enää köllötellä kärpäsunivelkoja pois. Siihen aikaan olen ollut jo monta tovia työmaalla. Huvittaa, että marraskuussakin vielä täällä on minulla agendalla hyönteisjuttuja.

Kärpästä hieman suurempi luontokappale - ja toivottu sellainen - on ilmaantunut lintulaudalle, ja minulla on nyt siis viides tiaislaji havaittuna. Kuusitiainen. Ehkä vielä tässä kirkkaassa säässä saan hyvän kuvankin. Hänet erottaa talitintistä pienemmän kokonsa vuoksi ja siitä, että mustassa päässä menee valkoinen raita. Muitakin tunnusmerkkejä on, mutta nuo riittävät minulle. Puukiipijäkin rapsii koivussa välillä. On erikoista, että vaikka yksien ystävien pihapiiriin on vain noin seitsemän kilometriä matkaa, niin heillä on eri lintuja ja aina kylmempi kuin täällä. Jos minulla on miinus kolme, heillä voi olla kahdeksankin astetta pakkasta. Ja urpiaisia ja kaikenmaailman viherlintuja, joita minulla ei näy. Vaan eipä ole heillä kuusitiaista. Tässä on alkamassa pienimuotoinen lintukilpavarustelu. Lisäsin pihapiiriin talipalloja asemaani jouduttaakseni.

Hän pitää ruokintapistettä suorassa.


Tulikin jo edellä mainittua Motonet. Se oli viime viikon kaupunkiretki työviikon päätteeksi. Tuleekohan tässä nyt joka viikko käytyä jossain. Perjantai oli ehdottomin päivistä, jolloin suostuin lähtemään suoraan aamuvuorosta ettei mene koko päivää. Seinäjoella on hyvä automarkettialue, joten ehkä voidaankin puhua vain esikaupunkiretkestä, sillä keskustaan ei tehnyt mieli tai ollut varsinaisesti asiaakaan. Ja retkellekin lähdin oikeastaan vain siksi, että kyse oli minun autoni jarrujuttujen hankinnasta ja samalla kävi mielessä, että palojen ja levyjen löydyttyä saattaisi mukaan tarttua vaikka jotakin viihdyttävämpääkin.

Täydennystä värillisten pitkien kynttilöiden valikoimaan. Kyllä. Minä olen säästellyt viimeisimpiä polttelemalla niitä vain jos on joku käymässä. Itsekseni sytytän tuikkuja ja joskus valkoisen pöytäkynttilän. Tykkään eniten värillisistä ja huvittaakin oma "säästeliäisyyteni" - minä kuulutan kuitenkin muille, että arkeen pitää panostaa ja juhlassa tunnelman voi saada aikaiseksi pienelläkin. Ehkä se pätee sittenkin enemmän vain vaikka vaatteisiin ja minulle onkin mysteeri, miksi ihmiset laittavat paljon rahaa juhlatamineisiin, joita käytetään vain harvoin. Mitähän minä kaapistani (tai kirpputorilta) kaivelenkaan päälle uuden työyhteisön pikkujouluihin perjantaina.

Mustia jatkojohtojakin löysin. Ne sopivat tummaan tupaan valkoisia paremmin ja hieman vaatimattomasti suunnitellussa torpassani on töpseleitä liian vähän, joten tulee operoitua epäkäytännöllisillä jatkosysteemeillä - nyt edes vähän sievemmin. Magneettinauhaa - melkein olen jo tuhrannut aikaa sillä askarteluun, mutta kokeilin vasta yhteen pyykkipoikaan. Toimii! Pari myrskylyhdyn sydäntä, ihan koska sattuivat käteen. 0,90€ / kpl. Pelkkää säästöä. Tiskisieniä, koska tykkään käyttää niitä vaikka ovatkin kai epähygienisiä. Lukkosulaa ja ihmekorrekkia eli CRC-ainetta, jota voisinkin kohta vaikka ruiskuttaa kottikärryjen kitiseviin pultteihin. Tai siis seuraavana valoisana pihahetkenäni ottaa sen opearaatioksi.

Sässtöpakkauksen tuikkukynttilöitä, 25kg kuorimattomia linnunsiemeniä ja pienemmän säkin kuorittuja. Ja heräteostoksena hyasinttien kukkasipuleita - joita kärryyn lastatessani selitin, että kyllä tännekin saa levitä se eteläeurooppalainen tyyli että hyasintti voi kuulua myös kevääseen. Ja etenkin sinne. Istutin silti yhden kokeeksi kukkamultaan keittiön ikkunatasolle, ja sen päivittäistä - toistaiseksi melko vaatimatonta - heräilyä seurailen aamukahvilla. Mietin, että voiko minusta enää kohta mummompaa tullakaan, kun on tätä kärpäs-, lintu- ja sipulikukka-asioiden seurailua nykypäivieni listoilla. Pieni mummeliaisuus voi olla hyväksikin ihmiselle, ehkä se on juuri sitä kuuluisaa hidastelua.

Alankohan silti pian kaivata iltaisin kylille jumppaan tai elokuviin, tunkemaan kavereille kahveille. Tai keksinkö tikusta asiaa edes kauppaan, vaikka työmatkan yhteydessä keskitetysti kerran viikossa olen tähän saakka yrittänyt käydä asioilla. Tänään en kylläkään mennytkään leipäkauppaan, vaikka töistä ajellessani vihdoinkin poikkesin kodinkoneliikkeessä. Ilmalämpöpumppu tilattu! Meni kolme minuuttia, asennukseen sitten parin viikon päästä neljä tuntia. Täytyy siivota siihen mennessä, ettei ala kylillä puheet. Rautakaupassakin kävin ja kun varaston pojalla ei ollut paperia mukana, niin minun piti painaa mieleeni että mitä laattoja lastattiin auton perään. Ne tulevat sitten ilmalämpöpumpun ulko-osan tellingin alle. Sanoin myyjälle, että tämähän on hyväkin tapa olla katselematta lyhtyjä ja muuta tilpehööriä kun mielessä on 30x30cm, ja muuta koodikieltä, mitä piti muistaa kassalla. 

Äkkiä kotiin moisen sosiaalisen ponnistelun jälkeen! Mutta voisin kyllä opetella muitakin tapoja, ja olen jo lähettänyt ystävän kyydissä ylimääräisen pilkkihaalarin Virtasen tarhan liepeille, että ei ainakaan ole vaatteista kiinni jos haluaa poiketa koiraa moikkaamassa vaikka olisikin kylmää ja pimeää. Tai onhan nyt. Ihan sama mihin aikaan vapautuu työmaalta. Kotipilkkihaalari odottaa sitä, että otan liiterin iltakäyttöönkin näin aamuvuorojen jälkeen ja sytytän sinne ja otsalamppuun yksinkertaisesti valot. Pimeys ei saa olla mikään loputon tekosyy iltojen maleksimiseen, sitäpaitsi raitis ilma tekee hyvää eikä polttopuita ole koskaan liikaa.



Järvi oli jäässä maanantaiaamuna. Äsken se päästi piukean koko leveyden mittaisen vihlovan ja kovan äänen, jota olisin varmasti säikähtänyt jos en olisi mökkiläisenä saanut täällä kokea jo monta vuotta kaikkia vuodenaikoja, vaikka ohikin on varmasti paljon mennyt. Usein olen tähän jäätymisen aikaan saattanut pitää kaamostaukoakin maalla olemisesta, joten olen liittänyt järven ääntelyn enemmänkin kevääseen. Vaan kärpäsen hiljennyttyä alkaa luonnossa näköjään isommat pyörät pyöriä, vaikka onneksi sääennuste lupaa pitkään samaa kuivaa poutasäätä ja sopivaa pakkasta.

Olen ilmeisesti ottanut tavakseni laittaa raporttini loppuun jonkin lyyrisen valinnan. Päätin tänne tullessani, että se on myös hyvä tapa käydä läpi kirjoja ja pistää osa sivuun poistoa varten. Tulee luettua edes jokunen runo silloin tällöin. Helvi Hämäläinen kirjoitti näköjään aika riipivästi marraskuusta, ei ollut ollenkaan sen kuukauden fani vaikka tekstiä toisaalta näytti tulevan. Valitsin kootuista kuitenkin tällaisen, joka sopii nyt paremmin minun marraskuuhuni ja vaikka mekko tuntuukin olevan välillä aamulla autoa jäästä raapiessa hieman repaleinen, ahnehdin kyllä kaikki mahdolliset valonsäteet ja muut luonnonilmiöt. Kolttu tuntuu ehjemmältä sitten taas.

          Kun mekkoni on repaleinen istun aurinkoon,
se paikkaa mekkoni lämpimäksi loistavilla rievuilla,
istun sateeseen ja aurinkoon
ja ne paikkaavat takkini, hameen kasvattavat.
Kuin ruoho ja kukat kasvaa hameeni,
kun istun sateessa ja auringossa.

Kuin puunlatvat kasvaa hameeni,
kuin lehdet.

Olen sateen pyytäjä, auringon pyytäjä,
sinisen taivaan kerjäläinen.

(Helvi Hämäläinen, 1958) 

Jos lumettomia pakkasia kestää pitkään, niin voi päästä luistelemaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Armoa tai ruusu

Avaimenreiästä tuulee.

Kiviäkin tulee näkyviin.