Muista runoilla!

Hienoa, kun ei tarvitse enää panikoida että luonnonvaiheiden näkeminen menee ohi!

Tänään on niitä kelejä, kun saunakamarissa on ulkoilmaa viileämpää. Tai siis oli. Nyt palaa tuli sekä kaminassa että kiukaassa. Kohta menen löylyyn. Ihmeellinen lämpöaalto on täälläkin, eikä rantasauna ollut ehtinyt itsekseen ilman lämmittäjää siihen mukaan. Minullapa ei ollutkaan tänään torstai, vaan sekä lauantai että sunnuntai. Hyvin sain mahdutettua molemmat samaan päivään. Eilinen vapaa peruuntui, kun oli työtehtäviä ja tämän viikon yksittäistä lorvipäivää olen voinut viettää siispä tänään. Aamulla kirjoitin kaupunkityöystävän viestiin, että tämä on juurikin niin kuin oltiin haaveiltu: Maalla yksittäinenkin vapaa tuntuu järkevältä, kun on valmiiksi omilla tiluksilla.

Kaupungissa saatoin turhautua, kun en ehtinyt matkustaa tänne enkä oikein osannut nauttiakaan yhdestä arkivapaasta. Vaikka olihan minulla siellä se kirpputorikävelyrutiini ja Lidlissä seikkailu aina silloin listalla. Täällä minä ilmoitin jo eilen paikallisystäville, että huomenna minä en aja Ryötönperältä minnekään, saa tulla käymään. Hoidin aamuvuoron jälkeen kauppa-asiatkin sille mallille, että sain ihan rauhassa vetkuloida aamulla ja siinä sitten vierähtikin puoleenpäivään ennen kuin oli ulkovermeet päällä. Pikkuisen liian myöhään! Mutta odotin että pätkivä pyykkikoneeni pyöri loppuun ja oli niitä kuulumispuheluita, kun moni haluaa tietää miten täällä on uusi työ ja arki lähtenyt käyntiin.

Hyvin! Aamupäivän puhelussa lapsuudenystävä nauroi, että muistutan jo nyt niitä telkkarisarjojen hahmoja - poliiseja, lääkäreitä ja pappeja - jotka muuttavat ison kaupungin sykkeestä, piipaa-autojen ulina-actionista takaisin hiljaiseen kotikylään toteuttamaan ammattejaan. Mielikuva syntyi siitä, kun kerroin miten työhön perehtymisessä vaikeinta on ollut rauhallisuuteen tottuminen. Ei siis siinä mielessä, etteikö töitä olisi - ja lisää tulee - mutta sellainen sopiva kiireettömyys. Sitähän minä tulin täältä sekä ammatillisesti että sielunelämällisesti hakemaan. 

Pimeät koti-illat ja -aamut ovat tuntuneet ihmeen hyviltä nekin.

Vielä ainakaan ei ole tullut sellaista käsitystä, että täällä aletaan luoda kiirettä ja tehokkuutta, jos sattuu olemaan verkkaasti kuluva hetkinen. Uusi esimieheni sanoi, ettei minun tarvitse ollenkaan tuntea huonoa omatuntoa siitä jos töistä lähtiessä on sellainen olo, etten ole tehnyt varsinaisesti mitään. Olisihan se mahtavaa, jos ei aina olisikaan työpäivän jälkeen väsynyt! Nyt tietenkin olen vielä ollut, koska perehtyjänä on ärsyttävän raskasta. Huomenna menen jo sen verran oppineena suoraan kokoukseen ja iltavuoroon, että ajatus tuntuu jo yllättävänkin kotoisalta.

Uusi esimieheni myös ihaili eilen kumisaappaitani. Hmm. Kaupungissa olin suunnitellut, miten sitten täällä koitan olla edustava aina, koska se kuuluu kulttuuriin - tiesin sen jo entuudestaan. Niin että hyvä kenkähankinta on ollut listalla. Päästelin eilen Luikka Hakosella (siis autoni) töihin saappaissa, koska maa oli lähtiessäni märkä. Juuri niissä saappaissa, jotka sain 30-vuotislahjaksi melkein 15 vuotta sitten ja ovat kulkeutuneet maalle koska niitä ei enää kaupungissa kehdannut käyttää. Entiset keltaiset, ja pomon mielestä ihanan "epätavalliset". Mitähän minusta aletaan kylillä puhuakaan.

Mitään Tuurin reissua ei tässä ole vielä huvittanut tehdä, ja sympaattisesti holhoava Nuoruusystäväkin totesi, että sen minun talvihankintareissuni vielä kerkiää, kun tuli tämä lämpöaalto tähän alkuun. Tavoitteena on viedä pois myös loma-aikojen tyhjät tölkit sinne isoihin palautusautomaatteihin. Totesin, että en minä niitä tässä pitäjässä enää kehtaisikaan palauttaa, sillä kolmen ensimmäisen työpäivän aikana olen tutustunut asiakkaiden ja entuudestaan tuntemani nuohoojan lisäksi erityisopettajaan, pariin sosiaalityöntekijään, työpajayleisjantusiin ja moniin kollegoihin, niin että kaljatölkkien palautus tai alkossa käynti pitää hartaasti miettiä. Mainetta on varjeltava ennen kuin se on mennyt.

Vähitellen on tullut niitä tunteita, että olen ylpeä itsestäni. Ihan oikeasti tein sen mistä moni haaveilee! Ystäväpiirin kommentit ja yhteydenotot ovat sen ehkä aiheuttaneet ja alleviivanneet. Olen nyt viikon asunut täällä, ja se tottakai tuntuu hyvällä tavalla pitkältä - vaan äkkiä on mennyt aika. Mietin äsken ääneen kaupunkikotiin puhelimessa, miten kesälomalla jos on jo viikko kulunut, niin sitä alkaa murehtia kaupunkiin lähtöä. Nyt minä en suoranaisesti murehdi mitään - no ehkä vähän tekemättömiä koti- ja pihatöitä, mutta sehän tässä onkin toistaiseksi parasta kun kaiken voi jättää kesken, eikä tarvitse siivota joka puuhailusession jälkeen tavaroita pihapiiristä piiloon poislähtöä varten.

Niinkin yksinkertaisista havainnoista se onni on tähän mennessä tullut. Saapi olla rautalankakela ja oksasakset terassilla vaikka jouluun saakka pyörimässä hollilla aina kun satun tarvitsemaan. Ei tarvitse muistella, että minne ne tuli taas lähtöhässäkässä tungettua. Sen sijaan puutarhahanskat pitää aina muistaa nostaa pois portaalta, koska koiraystäväni saattaa pölähtää kylään yllättäen ja hänen - Virtaseksi nimitän, koska on aika eloisa - erityisosaamisalaansa on hansikkaiden syöminen, mikä on hengenvaarallista. En halua toista kertaa Virtasta pakko-oksettaa suolalla. Toisaalta hyvä, että nyt sen osaan, niin ei tule epätoivo jos vaikka sattuukin hanska muljahtamaan susikoiran kitaan.

Saa nähdä, koska otan oman eläimen. Ikävöin kissojani, joiden leposija on saunapolun varrella.

Työpaikkani yövuorontekijä oli huolissaan, että asunko niin keskellä metsää että täällä on suurpetoja. Se tuli puheeksi, kun aamupimeässä menin häntä päästämään nukkumaan. Kuvailin, että vähän oli haastavaa löytää autolle tontilla kun en vielä(kään) ole ostanut niitä paristoja otsalamppuun, liiketunnistinvalokin on hankkimatta enkä viitsinyt aamulla jättää pihavaloja palamaankaan. Minähän olisin toki voinut suurennella erähenkisyyttäni, mutta olin rehellinen että lähinnä täällä on keskustelua tinttien kanssa. Niillä on taas se aika vuodesta, kun tekee mieli repiä talon hirsien välistä villoja talvipesiin.

Kun tänään päivällä seurasin heidän touhujaan keskellä pihaa tyynessä säässä sen jälkeen kun olin virittänyt Paskakaivosireenin oksaan villojennoutopisteen, niin oli mahtavan hiljaista. Niin hiljaista, että kuulin siipien viuhunaa ylhäältä. Korppi. Ihana. Yleensä huomaan hänet ja perheensä vasta raakunnasta, mutta tänään hissukseen yksi lenteli vaan pihapiirini yli. Harras hetki oli se. Naapurin leskirouvan puutarhassa oli käynyt metsäkanalintu tepastelemassa, ja tänään kun kävin vähän veneellä suorastaan järvellä, näin veden päällä kelluvia yksittäisiä joutsenensulkia. Jotenkin aika kaunista. Osa linnuista tekee nyt lähtöä, mutta niille jotka jäävät, voin vihdoinkin tehdä hyvät oltavat. 

Ruokintapiste linnuille, omaa suunnitteluani ja sen voi keväällä helposti muuttaa pöntöksi.

Kaikki nämä vuodet olen haaveillut Ryötönperän linnuston talviruokinnasta, ja nyt se on mahdollista. Meillä on Nuoruusytävän kanssa suunnitteilla myös design-ruokintapisteet, joita menen nikkaroimaan heidän lämmitettyyn verstaaseensa tässä jonain päivänä. Olen nähnyt hänen puolisonsa muutamia prototyyppejä, hienoja ovat. Nyt on tulossa seuraavaksi sellaisia, joissa yhdistyy luonto modernismiin, heh.

Tämä ruoka-automaatti on tuliainen kaupunkilinnuilta.

Tänään vein leskirouvalle pari juttua korjausommeltavaksi - hän kun on meistä se siinä mielessä kätevämpi. Tuli taas tutkittua hänen kirjahyllyään, ihan niin kuin siinä olisi joka kerta jotain mitä en muka vielä ole nähnyt. Luin ensin yhden selkämyksestä, että "Muista runoilla". Mietin, että sehän sopiikin minulle hyvin motoksi tänne, koska toivon että alan talvi-iltoina jälleen myös kirjoittaa. Kesäisinkin. Otin sen lainaksi. Mutta kirjan nimi olikin "Muista runolla". Siinä on valikoitua nykylyriikkaa juhlatilanteisiin. Etsin tupaantuliaisteemaa samalla kun paistoin kotona päivämakkaraa takassa, mutta ei ollut. Löysin muita hyviä runoja, ja tykkäsin tänään eniten tästä, liittyy sekä elämäntilanteeseeni että varsinkin työhöni:

Juokse, pieni tyttö,

alas kotimäkeä. Mene maailmalle,

tee pikku käsilläsi

maitopurkista ja kreppipaperista

jotakin mitä ennen en ole nähnyt.

Juokse, pieni tyttö, autossa odottavat,

odottavat koulussa. Tanssi siellä, juokse,

hypi, laula suomeksi ja ruotsiksi.

Tuo eväistäsi puolet kotiin,

kun et taaskaan jaksa syödä.

Juokse, pieni tyttö,

tule takaisinkin juosten.

(Kai Nieminen)